(2009)
Pariisissa asuva Kirjailija Ivan Šutov tekee merkityksellisen päätöksen, joka vie hänet takaisin entiseen kotimaahansa. Šutovia kutsuu Pietariin kolmenkymmenen vuoden takainen rakkaus. Paljon on muuttunut: tämä Venäjä on eri maa kuin se, jonka kirjailija on jättänyt taakseen. Matkalla Šutoville aukeaa kuitenkin ikkuna toiseen maailmaan. Vanhaa miestä, Volskia, on kuviteltu mykäksi, mutta kun hän viimein puhuu, sanat kertovat sykähdyttävän tarinan. Se on enemmän kuin kertomus rakastavaisista ja ihmiselämästä; siihen kietoutuu koko yhteiskunnan unohdettu menneisyys. Tuntemattoman miehen elämä liittää vanhan miehen ja kadonneen kotimaan historiat toistensa lomaan ja yhdistää nykyisen ja menneen Venäjän. Tuloksena on romaani, josta on vaikea olla liikuttumatta.
Viimeinen lause takakannen kuvauksessa piti paikkansa. Kyllä tämä jonkin liikutti, mutta muuten minulla oli hankaluuksia saada otetta kirjasta. Myös tuon liikutuksen kanssa oli tunne, että minun pitäisi nyt olla vielä enemmän liikuttunut ja tuntea enemmän kirjan tarinassa - yhdestä niistä - joka oli karuudessaan ja kärsimyksessään omassa luokassaan.
Pidin kirjan rakennetta hieman erikoisena. Ehkä siksi etten ollut (taaskaan) takakannen kuvaustekstiä lukenut ja olin jo ehtinyt unohtaa miksi aikoinaan olin tämän lukulistalleni lisännyt, toisin sanoen en tiennyt mistä kirja tulisi kertomaan. Kirjaa alkaa kuin kertomuksena keski-ikäisestä, elämäänsä ehkä hieman pettyneestä Ivan Šutovista joka huomaa ettei hänen kotimaatansa enää ole kun neuvosto-Venäjä on korvautunut länsimaistakin vielä länsimaisempana nyky-Venäjänä. Mutta sitten tarina kääntyykin ja lukija heitetään toisen maailmansodan aikaan kokemaan Leningradin piiritystä ja sen kurjuutta. Ja kun tämää jatkuu aina vain niin tarinan kiinnostavuudesta huolimatta huomasin miettiväni moneen kertaan, entäs Šutov? Milloin pääsemme kuulemaan mitä Šutoville tapahtuu?
Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Makinelta ja vastasi aikalailla tyyliltään sitä mitä odotin ranskalais-venäläiseltä kaunokirjailijalta. Noh, rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että taisin odottaa jotain paljon kuivakampaa ja epämielenkiintoisempaa, tekstiä jossa unohdutaan maalailemaan ja runoilemaan ilman, että tarinassa tapahtuu paljoakaan sillä tavalla kuin itse tapahtumisen ymmärrän. Tarina kulki kuitenkin sujuvasti vaikka kieli olikin minulle hieman liian kulturellia niin kirjan kuitenkin luki mielikseen. Asia olisi saattanut eri mikäli kirja olisi ollut pidempi ja ei olisi ollut tunnetta, että sen loppuun olisi mahdollista päästä.
Minulla on hyllyssä myös Ranskalainen testamentti, joten pääsen vielä toistamiseen karaisemaan itseäni Makinen kirjalla. Sitä ennen kuitenkin täytyy lukea muutama kirja joka sopii paremmin omiin lukutottumuksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti