Pääosissa: Jessica Grabowsky, Eero Aho, Pirkka-Pekka Petelius, Mikko Leppilampi
(2013)
Pike (Jessica Grabowsky) vapautuu vankilasta ja pyrkii pääsemään uuden elämän alkuun yhdessä pienen tyttärensä kanssa. Urakkaa ei helpota karu asuinympäristö lähiössä, vaikeudet saada töitä ja vanhat huumekaverit joihin ei voi olla törmäämättä kadulla. Lopulta kuvioihin saapuu myös Lalli (Eero Aho), Piken lapsen isä, joka on tottunut siihen, että Pike on hänen omaisuuttaan. Piken taustan tunteva poliisi Elias Kaski (Pirkka-Pekka Petelius) koittaa taustalla estää parhaansa mukaan Piken luisumista takaisin huumesyövereihin.
Onhan näitä huumekuvauksia nähty, oli ensimmäinen ajatukseni elokuvan jälkeen ja toinen ajatus oli, että eikö tämä nyt ollut Louhimieheltä melko ennalta-arvattavaa. Tästä huolimatta jokin näissä ihmisten ahdistusta ja rappiota kuvaavissa elokuvissa kiinnostaa, liekö osittain se voi olla taas tyytyväinen omaan elämäänsä nähtyään jotain muuta tai se, että kun rankempienkin asioiden kanssa voi selvitä niin ehkä omat vastoinkäymiset ovat vain pientä sen rinnalla. Oli syy mikä tahansa niin mielellään näin hyvin kuvattua kertomusta katsoi huumeisiin langenneesta nuoresta naisesta ja hänen kamppailustaan irti vanhasta maailmasta.
En ole nähnyt Louhimiehen edellistä elokuvaa Vuosaarta, joten en siihen osaa tätä elokuvaa verrata, mutta Louhimiehen alkupään tuotannosta sekä Levottomat että Kuutamolla kuuluvat suosikkeihini suomalaisissa elokuvissa eikä 8-pallo mielestäni ihan samalla tasolle päässyt. Ehkä syynä voi olla sekin, että tästä elokuvasta puuttui se omakohtainen elementti joka noissa kahdessa edellä mainitussa itseäni erityisesti koskettaa. Enemmän 8-pallo vertautuukin synkkyydellään elokuvaan Paha maa tai tv-sarjaan Irtiottoja, lukuun ottamatta sitä ettei tässä ihan yhtä vahvasti seurata erillisiä yhteen liittyviä tarinoita vaikka kaksi linjaa selkeästi onkin; Pike ja hänen maailmansa sekä poliisiparin Kaski ja Repo (Mikko Leppilampi) maailma.
Näyttelijöistä Jessica Grabowsky oli itselleni uusi tuttavuus ja ihan mukava sellainen. Etukäteen vähän ihmettelin näin tuntemattoman (no, ehkä tuntematon lähinnä itselleni) näyttelijän valintaa keskeisimpään rooliin, mutta se toimi hyvin, varsinkin kun muissa rooleissa oli varsin nähtyjä kasvoja. Hyvin kuitenkin myös muut roolihahmonsa tekivät ja huomaan, että en edes osaa ajatella Pirkka-Pekka Peteliusta komediallisessa rooleissa vaikka 80-luvun kasvatti olenkin. Niin hyvin hän on saanut Pulttiboisin sun muiden nunnuka-ohjelmien leiman karistettua. Eero Aho Lallina oli todella raju ja epämiellyttävä, henkilö johon ei todellakaan haluaisi joutua tutustumaan. Mikko Leppilammen osaksi jäi olla sivustakatsoja ja hieman ihmetyttikin, että miksi koko hahmoa oli nostettu niinkin esiin kuin nyt, hänen tarinansa jäi jotenkin irralliseksi ja siitä olisi mielestäni pitänyt kertoa enemmän tai sitten jättää kokonaan kertomatta.
Kyllä tämänkin jälkeen jää Louhimiehen elokuvia odottamaan, koska mieheltä näyttää tulevan taattua laatua aiheesta riippumatta. Ei liian samanlaistakaan, mutta ei liian erilaistakaan vaan juuri sopiva yhdistelmä ennakko-odotuksia vastaavaa ja ennalta-arvaamattomuutta taitavasti rakennetussa paketissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti