keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

After Earth

Ohjaus: M. Night Shyamalan
Pääosissa: Jaden Smith, Will Smith
(2013)

Taas kerran on joutunut ihmiskunta lähtemään Maapallolta, jonka olot ovat itse onnistuneet pilaamaan. Olot uudella asuinplaneetalla eivät ole ongelmattomat sielläkään, koska pahat alienit tiputtavat taivaalta ihmisiä syöviä lonkerohirviöitä. Näitä hirviöitä vastaan taistelee joukot, joissa peloton Cypher Raige (Will Smith) on tehnyt uransa. Ottaessaan ei-niin-pelottoman poikansa Kitain (Jaden Smith) mukaan viimeiselle työkeikalleen, alus tekee haaksirikon minnekkäs muualle kuin Maa-planeetalle. Kitai joutuu tekemään rankan matkan pelastakseen itsensä ja isänsä.

Nyt täytyy kysyä, M. Night Shyamalan - mitä ihmettä? Oliko tämä kaveripalvelus Will Smithille vai mistä oikein on kyse? Onhan se jo pitkään ollut selvää ettei Shyamalan kuulu niihin ohjaajiin jonka ura kulkisi nousujohteisissa merkeissä, päin vastoin, mutta yleensä hänen elokuvissaan on sentään ollut joku idea. Nyt ei sitten ollut enää ideaakaan.

Tarina oli se tuikitavallinen tarina. That's it. Ei muuta. Jos olisin itse "keksinyt" tämän (ts. raapinut itse sieltä täältä scifi-kliseitä ja muita tälläiseksi kyhäelmäksi), en todellakaan haluaisi asiaa mainostaa, mutta Will Smith on nähtävästi eri mieltä, koska "Story by Will Smith" komeili suurella elokuvan lopputeksteissä. Se jäi ihmetyttämään, että miksei Smith (vanhempi) sitten saman tien myös ohjannut elokuvaa? Ilmeisesti hän tajusi, että joku vähän taidokkaampi ohjaaja hommaan tarvittaisiin ja kyllähän se elokuvassa näkyi ettei ohjaaja ihan surkea ole, mutta se kaikki muu sitten... Tai sen kaiken muun puute.

Will Smithin roolisuoritus oli ehkä niitä elokuvan parhaita puolia. Ei sekään mikään kummoinen ollut, mutta ihan mukavasti sai esitettyä yrmyä ja tunteetonta isää. Niin uskottavasti, että vähän ihmetytti miten tuollainen henkilö olisi niinkin herttaisen perheen hankkimaan. Jaden Smith taasen ei sitten oikein muuta osannut olla kuin ylinäytellä pelkäävää nyhveröä, joka sitten kokee epäuskottavan muodonmuutoksen pelottomaksi taistelijaksi.

Epäuskottavuudesta puheen ollen. Jos harrastaa juomapelejä, niin tämä elokuva on oikein oivallinen siihen. Jos joka kerta ottaa ryypyn kun elokuvassa vaaditaan epäuskon turruttamista ("suspension of disbelief") niin takuukännit on luvassa elokuvan loputtua. Jos nyt sinne asti edes jaksaa, itse meinasin nukahtaa pitkästymisestä kesken kaiken kun mitään ei tapahtunut, ja kaiken tulevankin osasi jo ennalta arvata eikä se kiinnostanut pätkääkään.

Linkit:



Katja Kettu: Kätilö

(2011)

Kätilö on tosipohjainen kertomus suomalaisnaisen ja SS-upseerin kohtaamisesta keskellä kaoottista, loppuaan kohti kulkevaa sotaa. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden. Katja Ketun vahvaääninen ja väkevän kaunis teos maalaa esiin vaietun historian, vankileirien ja saksalaissotilaiden sotamorsiamien Suomen. Se on yksi viime vuosien kehutuimmista ja luetuimmista kotimaisista romaaneista.

Katja Kettu oli minulle tätä ennen tuttu vain uutisoinnista joka liittyi häneen kohdistuneeseen kaappausyritykseen ja epäilyihin sen todenperäisyydestä. Jostain olin saanut päähäni, että Kätilö olisi kirjana samantyylinen kuin myös sota-ajan tienoille sijoittuva Paula Havasten Kaksi rakkautta mistä en niin välittänyt ja niinpä ensimmäiset luvut luettuani olin niin positiivisesti yllättynyt, että mainitsin jopa ystävälleni tästä kirjasta sitä kehuen.

Sitten tapahtui jotain. Kyllästyin kertomuksen rujouteen, alkukantaiseen lihallisuuteen ja raakuuteen. Päähenkilö, nimettömäksi jäänyt (?) kätilö, joka oli ensi alkuun viehättänyt minua ulkopuolisuudellaan ja epänaisellisuudellaan, alkoi lähinnä vain tympiä. Vaikka joku minuakin kiehtoo hurjassa, hullussa rakkaudessa, jonka takia tekee mitä vain, niin taidan olla kuitenkin liian rationaalinen ja minua alkoi ärsyttämään kuinka päähenkilö antautui täysin rakkauden riepoteltavaksi "koska ei muuta voi".

Se täytyy myöntää, että Ketun kieli on todella taidokasta ja sitä oli ilo lukea. Pohjoisen murteet eivät ole niin tuttuja, että osaisin kielen aitouteen ottaa kantaa, mutta minut henkilöiden käyttämä murre vakuutti ja sai imeytymään tapahtuma-aikaan ja paikkaan. Myös pohjoisen luonnon voimallinen kuvaus loi aidontuntuisen tunnelman kirjan miljööstä. Jos joku minua kirjallisessa tyylissä sitten häiritsi, niin se kuinka samasta henkilöstä käytettiin useampaa nimeä täysin ristiin, joten vaati hieman työtä pysytellä perässä kuinka monta henkilöä nyt tässä onkaan.

Linkit



maanantai 22. heinäkuuta 2013

Suuri puhallus (Now You See Me)

Ohjaus: Louis Leterrier
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Mark Ruffalo, Woody Harrelson, Isla Fisher, Dave Franco, Mélanie Laurent
(2013)

Neljä taikuria (Eisenberg, Harrelson, Fisher, Franco) saa tahoillaan kortin, joka kutsuu heidät kohtaamiseen manhattanilaiseen asuntoon. Hämmentävän kohtaamisen jälkeen siirrytään vuosi ajassa eteenpäin ja samaiset taikurit ovat saaneet aikaan näyttävän show'n, jonka tuloksena on pankkiryöstö toisella puolella maailmaa. Teosta kiinnostuvat Interpol (Laurent), FBI (Ruffalo) sekä taikurien temppujen paljastamiseen keskittynyt Thaddeus Bradley (Morgan Freeman). Mukana pyörii myös show'n rahoittanut vakuutusporho Arthur Tressler (Michael Caine).

Tämä on niitä elokuvia joita olen oikein odottamalla odottanut siitä lähtien kun trailerin jollain leffareissulla näin. Elokuvan keskiössä oleva taikatemppu vaikutti kutkuttavalta - miten ihmeessä se on saatu toteutettua? Elokuva oli ihan viihdyttävää seurattavaa, mutta ainekset olisi ollut johonkin vielä paljon parempaan ja hieman harmittaa ettei aiheesta ollut saatu otettua kaikkea potentiaalia irti.

Näyttelijävalinnoissa oli kyllä elokuvassa onnistuttu aivan erinomaisesti mitä elokuvan taikurinelikkoon tulee. Kaikissa oli tarvittavaa veijarimaisuutta ja porukan kemia pelasi yhteen mainiosti. Edes se ei ollenkaan häirinnyt, että Jesse Eisenberg ja Woody Harrelson vetivät omat tyyppiroolinsa, koska tähän se sopi mainiosti. Elokuvan mukavinta antia upeasti toteutettujen taikashow'iden lisäksi oli juuri Eisenbergin esittämän valtavalla egolla varustetun J. Daniel Atlasin ja Harrelsonin kaikkitietävän mentalistin Merrit McKinneyn ulosanti näiden pyörittäessä agentteja kuulustelutilanteessa 100-0.

Tästä päästääkin sitten elokuvan heikkouksiin. Suurin näistä on ehdottomasti se miten taikurien tekosia oli laitettu selvittämään FBI:n idioottimaisimmat agentit. Mark Ruffalossa ei ole näyttelijänä mitään vikaa, mutta oli ihan tavattoman häiritsevää miten kyvytön hän tuntui olemaan työssään. Ja hänen parikseen joutunut Interpol-agentti oli taasen sitten niin salamyhkäinen, niin salamyhkäinen että. Kaipa siinä haettu sitä, että katsoja saisi pohtia ja miettiä mikäs twisti tässä vielä tuleekaan, mutta tällä kertaa ei oikein onnistanut.

Tykkäsin kyllä kaiken kaikkiaan vaikkei loppu nyt niin minun makuuni ollutkaan. Saisi näyttävästi tehtyjä taikurielokuvia tulla vielä enemmänkin, koska aina näitä mielellään katsoo.

Linkit:



sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Identity Thief

Ohjaus: Seth Gordon
Pääosissa: Jason Bateman, Melissa McCarthy
(2013)

Tavallinen valkokaulustyöläinen Sandy Pattersonin (Jason Bateman) elämä saa ikävän käänteen kun ilmenee, että hänen identiteettinsä on varastettu ja varas tuhlannut hänen omaisuutensa sekä saattanut hänet muihin hankaluuksiin. Vakuuttaakseen hänet juuri parempaan tehtävään palkanneen työnantajansa omasta puhtoisuudestaan, Sandy lähtee jäljittämään varasta toiselle puolelle maata ja pian löytyy Diana (Melissa McCarthy), jota myös muut tahot koittavat saada käsiinsä. 

Tämän elokuvan trailerin kun näin niin ajattelin, että tuota nyt ei ainakaan tarvitse katsoa. Toisin kävi, kun mieli halusi katsoa jotain harmitonta tusinakomediaa, joka kuitenkin olisi jotain muuta kuin pierukakkahuumoriosastoa.

Elokuva taisi perustua suunnilleen yhteen ideaan. Siihen, että McCarthy pystyy estoitta olemaan "ruma" ja rahvaanomainen ja hänet vastaansa saaneella Jason Batemanilla taas ei pokerinaama petä, tapahtui sitten mitä. Kovin pitkälle ei tällä tietenkään päästä, varsinkaan kun mitään kovin hauskoja kohtauksia ei ollut elokuvan käsikirjoitukseen saatu kirjoitettua. Ilmeisesti käsikirjottaja ei ollut myöskään osannut päättää kummat mahdollisista takaa-ajajista olisivat paremmat, joten otti mukaan molemmat mikä aiheutti sen, että kummatkaan eivät oikein saaneet ruutuaikaa eikä heidän tarinansa käynyt selväksi.

Onhan näitä vastaavantyyppisellä juonella varustettuja elokuvia muitakin, mutta minulle tuli elokuvasta erityisesti mieleen Madonnan Who's That Girl (1987). Siitä on jo jokunen vuosi vierähtänyt kun viimeksi olen tuon nähnyt, mutta vähän vastaava "kunnollinen mies" ja "huithapeli nainen" + muutamat takaa-ajajat tuossakin elokuvassa muistaakseni oli. Toki kyseisen elokuvan tapauksessa nainen oli nuori ja kaunis, joten romanssintynkääkin saatiin elokuvaan mukaan. Tuo saikin minut miettimään, että miten sekaisin maailmankirjojen pitäisi mennä, jotta samanmoinen tapahtuisi jos pääpari vastaisi ulkoseilta olemukseltaan Identity Thiefissä nähtyjä. Vähän tuon asian kanssa tosin tunnuttiin elokuvassa flirttailevan, mikä olikin harvoja hyviä asioita koko elokuvassa.

Linkit:



perjantai 5. heinäkuuta 2013

Skyfall

Ohjaus: Sam Mendes
Pääosissa: Daniel Craig, Judi Dench, Javier Bardem, Ralph Fiennes, Naomie Harris, Bérérnice Marlohe, Albert Finney
(2012)

Bond (Daniel Craig) saa tilaisuuden vetäytyä agentin tehtävistä kun hänen oletetaan kuolleen tehtävän aikana. Kun salainen palvelu ja erityisesti sen johtaja M (Judi Dench) joutuu terroristi-iskun kohteeksi, palaa Bond kuitenkin selvittämään asiaa. Kuka tai mikä taho on viestien takana, jossa M:n käsketään muistelemaan syntejään ja uhataan julkaista peitetehtävissä toimivien agenttien henkilöllisyydet julkaisuudessa?

Nyt sitten voin turvallisesti kertoa nähneeni kaikki Bond-elokuvat, mikäli se nyt meriitiksi missään piireissä lasketaan.

Kun Skyfall oli teatterikierroksella ja sai niin hyvät arvostelut niin mietin josko elokuvan kävisi jopa teatterissa katsomassa, mutta muut kiireet veivät silloin mukanaan. Liekö noaitten hyvien arvioiden tuomilla ennakko-odotuksilla osansa, mutta minä en oikein lämmennyt elokuvalle. En oikein ymmärrä mikä muu kuin sangen kriitikkoystävällinen ohjaaja Sam Mendes, sai tämän tulevan mainituksi jopa Oscar-ehdokkuuksien yhteydessä.

Hyvää tässä elokuvasa minun makuun oli kiva retromeininki joissain asioissa, esim. tappelukohtaus junan katolla ja ihmisiä syövien petojen käyttäminen rekvisiittana. Noin kaiken kaikkiaan tässä kuitenkin kävi vähän samoin kuin joidenkin muiden Bondien kanssa ja elokuvan tapahtumat puuroutuivat mielessä ja lopun tullessa huomasin etten muista juuri aiemmista tapahtumista mitään. Loppu oli muutenkin vähän pettymys, koska tuon tyyppinen pienen joukon linnoittautuminen suurta joukkoa vastaan on niin moneen kertaan nähty.

IMDb:n mukaan Mendes on jo kiinnitetty kahden seuraavankin Bondin ohjaajaksi ja Craig edelleen Bondin rooliin. Craigistahan uhkaa tämän myötä tulla varsin pitkäaikainen Bond jos otetaan vielä huomioon ettei hän iältäkään ole vasta kuin sen verran mitä Roger Moore aloittaessaan Bondin hommat. Tosin täytyy sanoa, että sellaista pappa-Bondia kun Moore viimeisessään, ei haluaisi enää mielellään nähdä.

Linkit: