torstai 31. lokakuuta 2013

Captain Phillips

Ohjaus: Paul Greengrass
Pääosissa: Tom Hanks, Barkhad Abdi
(2013)

Kun merirosvot kaappaavat amerikkalaisen rahtilaivan Somalian rannikolla, joutuu Kapteeni Phillips (Tom Hanks) joutuu tukalaan tilanteeseen. Yhtä tukalaksi käy pian kappaajien rooli kun amerikkalaisten pelastusjoukot saapuvat paikalle. Kaappareiden johtajan (Barkhad Abdi) täytyy päättää kuinka pitkälle voi mennä yhä epätoivoisemmaksi käyvässä tilanteessa.

Paikallinen valtalehti Kaleva kirjoitti sen verran suosiollisen arvion tästä elokuvasta, että kiinnostuin, kun arvion luin aamukahvia juodessani.

Pidin elokuvan aihepiiriä sinänsä melko mielenkiintoisena, vaikka siinä ei olisi edes mitään kaappausta tapahtunut. Rahtilaivat eivät pahemmin elokuvissa seilaile, mutta tässä sai kurkistaa sen maailmaan takahuoneeseen, suurin satamiin ja merelle liikuttamaan kontteja, joiden kautta suuri osa käyttämistämme tavaroista kulkeutuu meille maailmalta. Tom Hanksina tosin kannattaisi välttää logistiikka-alalla työskentelyä, mies kun tuntuu aina ajautuvan vaikeuksiin kuljetuspuuhiin lähtiessään (Cast Away (2000)).

Ohjaaja Paul Greengrass oli onnistunut luomaan todella kovan intensiteettiin elokuvaan, jonka jokainen juonenkäänne oli periaatteessa selvä ja ennalta-arvattava senkin takia, että se perustuu tunnettuun tositapaukseen. Katsojana huomasin jännittäväni ja pulssin nousevan, vaikka tiesin mitä tulee tapahtumaan. Tälläisen latauksen aikaansaamisesta saa kyllä moni muu elokuvantekijä olla kateellinen.

Somalimerirosvojen rooliin oli otettu joukko amatöörejä, tai näin olin ainakin käsittävinäni kun elokuvan taustatietoja luin jälkikäteen. Merirosvot olivat melko hurja ilmestys kaiken kaikkiaan, ryysyläisiä joilla ei ole mitään menetettävää ja joiden arvaamattomaan käytökseen jatkuvalla khatin pureskelulla lie myös osuutta. Hyvin todentuntuiseksi oli saatu köyhän ja rikkaan maailman kohtaaminen, eikä ratsuväen saavuttua paikalle oikein enää tiennyt kenen puolella tässä kuuluisi olla.

Hyvä elokuva tämä oli, mutta en tiedä oliko nyt niin hyvä mitä kriitikoiden lähes yksimielisestä suitsutuksesta voisi päätellä. Toki taidokkaiden käsien aikaansaama, mutta loppupuolella alkoi tuntua hieman pitkiteltyä ja tältä osin elokuva olisi kaivannut vähän napakoittamista.

Linkit:



sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Hannu Rajamäki: Kvanttivaras

Englanninkielinen alkuteos: The Quantum Thief
(2010)

Jean Le Flambeur on mestarivaras, huijari, josta tiedetään vähän mutta jonka teoista on kuultu kaikkialla. Hän teki kuitenkin yhden virheen ja maksaa siitä nyt virtuaalisessa dilemmavankilassa, jossa vangit pelaavat loputtomia kuolettavia pelejä tuhansia itsensä kopioita vastaan. Kunnes Mieli-niminen nainen tarjoaa hänelle mahdollisuuden vapauteen. Hänen on vain vietävä loppuun yksi keikka, jossa hän ei aikanaan aivan onnistunut...

Huh sentään. Nyt kun kirjan lukemisesta on jo joku aika niin hieman alkaa ensihuuma laskeutua, mutta kylläpä vaan sentään pidin. Ja ihmettelen sitä, että pidin. Tämä kun ei kuulu sellaisiin kirjoihin joiden pitäisi omaan makuuni olla, mutta taas sain huomata ettei se oma maku ehkä olekaan niin jähmeän jäykkä kuin omissa mielikuvissa.

Olin toki kirjasta ennakkoon kuullut ja se löytyi omalta lukulistaltani, mutta ei ollenkaan sieltä odotetuimmasta päästä, pikemminkin luokasta "kai se tuokin pitää lukea". Niinpä en ollut ollenkaan yllättynyt kun kirjaa aloitettuani se osoittautui juuri sen laadun scifiksi, joka ei erityisemmin positiivisia tunteita saa aikaan ja vilkuilin kirjan paksuutta lähinnä huolestuneena siitä, miten oikein jaksan lukea sitä vielä näin monta sivua. Sitten kuitenkin alkoi tapahtua jotain, vähän sama ilmiö muuten kuin aiemmin esim. Pimeyden vasemman käden kanssa, kirjan outo maailma alkoi kiehtoa ja elää mielessäni, ja aloin odottaa hetkiä jolloin pääsisin siihen uppoutumaan.

Rajaniemi vyöryttää lukijan päälle melkoisen määrän outoja termejä ja vieraita käsitteitä, sen kummemmin mitään selittelemättä tai jos selittääkin, niin myös ne selitykset vilisevät outoja termejä ja vieraita käsitteitä. Tämä yhdistettynä siihen, että kuvattu maailma on täynnä kaikkea outoa ja vielä oudompaa, tekee lukemisesta melko haasteellista. Itse kuitenkin pienen alkushokin jälkeen, pidin tuosta kaikesta outoudesta ja vieraudesta, ja siitä ettei asioita liikaa selitelty. Tämä myös toki aiheutti sen, että suuri osa asioista meni kyllä täysin ohi, ja jotain ymmärsi vasta ajan kanssa ja voin myöntää, että kyllä minulle ihan keskeisimmistä juonikuvioistakin jäi osa jokseenkin epäselviksi. Se ei kuitenkaan haitannut, kun pystyi nauttimaan muuten siitä taidokkuudesta, jolla kokonainen universumi oli luotu ja tuotu lukijan koettavaksi.

Kirja oli tosiaan tosi täyteen ahdettu. Pääjuonen lisäksi aina välillä hypättiin seuraamaan jotain toista tilannetta jossain toisessa ajassa ja tämän yhteenliittyvyyttä pääjuoneen sai vain arvailla. Se pikkutarkkuus ja rikkaus tämän kirjan maailmassa muistutti minua tosiaan jo tuosta aiemmin mainitsemastani Le Guinista, ja tätä myötä myös Tolkienista. Suuri tietomäärä sai minut ajattelemaan jo aika varhaisessa vaiheessa, että kirja kannattaisi varmaan lukea uudelleen - ja ellei lukemiseen käytettävä aikani olisi niin kortilla, niin varmaan lukisinkin kirjan uudestaan ennen kuin se pitää palauttaa kirjastoon.

Vaikka monesta asiasta kirjassa pidinkin, niin loppu ei oikein ollut minusta muun kirjan tasolla. Sen enempää paljastuksia tekemättä totean vain sen, että saippusarjamaiset käänteet lopussa saivat minut useampaan kertaan puhahtelemaan ja päätä pyörittämään.

Linkit



lauantai 12. lokakuuta 2013

Timo Sandberg: Mustamäki

(2013)

Eletään kansalaissodan jälkeistä tulenarkaa aikaa, Suomi kärvistelee kieltolain kourissa. Lahden Metelinmäeltä löydetään ammuttu mies - ja muutaman päivän päästä toinen. Etsiväkonstaapeli Otso Kekki arvelee tapauksia pirtuporukoiden välienselvittelyksi, kunnes löytää molemmilta kuolleilta yhteyksiä Veraan, venäläistaustaiseen kaunottareen. Kansalaissodan jälkimainingeissa tärkeämpää tuntuu olevan se, että miesten epäillään levittäneen öisin punaisten lentolehtisiä. Polisiipiireissä Kekkiä pidetään puolueellisena, ja hänet siirretään pois tapauksen tutkinnasta. Tilanne ei silti jätä Kekkiä rauhaan: onko sota sittenkään kaikkien osalta ohi?

Parisen viikkoa on vierähtänyt jo tämän kirjan lukemisesta ja on jotenkin jäänyt roikkumaan kirjasta kirjoittaminen. Olin Mustamäen omalle luettavien listalle jo jostain lisännyt, mutta varsinainen syy sen lukemiselle juuri nyt oli se, että lähikirjastossa oli nostettu historialliset romaanit syksyn teemaksi ja tämä oli yksi esiin asetelluista kirjoista.

Lähtien kanteen painetusta selventävästä alaotsikosta "Jännitysromaani", tämä oli viehättävän vanhanaikainen kirja, jonka tarjoamaan ajankuvaan 20-luvun Lahdesta tykästyin kovasti. Kerronta kulkee sujuvasti eri päähenkilöiden välillä eikä sekään häiritse, että rikostapaus jää jopa hieman sivurooliin muun elämänmenon ottaessa pääosan. Sandberg onnistui ainakin minulle vakuuttamaan aikakauden kuvauksessa ja pidin siitä kuinka vähäeläisesti ja pienillä keinoilla (kuten ajoittain käytetyillä vanhantavilla sanoilla) tämä aitous oli rakennettu.

Etsiväkonstaapeli Otso Kekin lisäksi suuren roolin kirjassa ottaa yleisen saunan pesitäjär Hilda, jonka perhettä kansalaissota on koetellut erityisen kovasti. Nämä päähenkilötkin olivat minun makuun - Otso Kekki oikeudentuntoisena poliisina, joka joutuu tasapainottelemaan oman omatuntonsa ja poliittisen pelin välimaastossa, ja Hilda työteliäänä perheenemäntänä, jota painaa huoli omasta jälkikasvustaan. Kevytkenkäinen Vera, joka liikkuu kummankin päähenkilön elämässä mukana, jää minulle jotenkin kirjan epäuskottavimmaksi hahmoksi.

Sandberg näyttää kirjoittaneen melkoisen liudan romaaneja jo tätä ennen, eikä minua yllätä, että joukossa on muutamia nuorten romaanejakin. Jokin nimittäin tämän kirjan kerronnassa toi minulle mielleyhtymiä historiallisiin lasten- ja nuortenromaaneihin, joihin aikoinaan olin kovin tykästynyt. Ehkä se oli kerronnan tietynlainen suoraviivaisuus, selkeys ja mutkattomuus. Kaikki on juuri sellaista miltä se näyttää ilman turhaa monimutkaisuutta. Tässä kirjassa ja tässä tyylilajissa se toimi erinomaisesti.

Linkit