keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Maarit Verronen: Varjonainen

Julkaisuvuosi: 2013

Kun laiva lähtee Tallinnasta, autokannella on salamatkustaja. Hiljaisuuden tullen nainen lähtee liikkeelle ja sulautuu tottuneesti matkustajien joukkoon. Jos joku kysyisi häneltä passia, hän toteaisi "Oho, isän passi". Hän on maanpakolainen vailla henkilöllisyyttä, mutta haluaa saada uuden elämän omin ehdoin. Ei byrokratiaa, ei säilöönottoja. Hän ei myöskään vaadi paljon, vaan on tyytyväinen ollessaan toistaiseksi turvassa. Laivassa, johon hän nousee, ei turvassa ole kukaan. Mutta hän on sopeutumisen mestari, joka hiukkaakaan hätääntymättä tarttuu kulloinkin käsillä olevaan tilaisuuteen eikä kaihda keinoja saadakseen mitä tarvitsee.

Aika monet meistä ovat varmasti leikkineet mielikuvitusleikkiä siitä millaista olisi jos vain lähtisi nykyelämästä ja rakentaisi elämän muualla. Tämä on Varjonaisen lähtökohta ja vaikka en voinut olla jollain tasolla vertaamatta sitä Max Strandbergin Risteilyyn, jonka joku aika sitten luin e-kirjana, niin alkuasetelmasta suunta lähtee eri suuntaan ja genrenä on (ainakin suurimmaksi osaksi) joku muu kuin kauhu.

Lukaisin kirjan kahdella istumalla. Tämä tarkoittaa, että kirja imaisi mukaansa, mutta toisaalta myös sitä, että aika kepoinen kirja oli kyseessä eikä pohtimisen aihettakaan kertynyt niin paljon. Minusta kirja oli jotenkin keskeneräinen. Sellainen kirja, josta olisi voinut rakentaa laajemman jos olisi vain jatkanut tarinan kehittelyä ja työstämistä. Vähän sama asia häiritsi kun luin Verrosen Karsintavaiheen ja imeydyttyäni kirjaan piti sitten odottaa seuraavaa (Kirkkaan selkeää).

Pidin kuitenkin tästä kirjasta paljon enemmän kuin monista muista kirjoista. Tässä kirjassa oli samaistumispintaa ihmiselle, joka ei täysin tajua yhteiskuntaa tai sen (kirjoittamattomia) sääntöjä, tai vaikka tajuaisi, niin ei halua elää niiden mukaisesti. Pitämisestä huolimatta koin kirjan vähän sinnepäin hutaistuksi. Suurta fonttia, 219 sivua. Ymmärrän kirjailijoiden taloudelliset realiteetit, mutta harmittelemaan silti jäin, että minkälainen kirja olisikaan voinut olla jos siihen olisi päässyt käyttämään paremmin aikaa.