tiistai 27. elokuuta 2013

Paranoia

Ohjaus: Robert Luketic
Pääosissa: Liam Hemsworth, Gary Oldman, Amber Heard, Harrison Ford
(2013)

Adam Cassidy (Hemsworth) joutuu irtisanotuksi työstään mobiiliteknologiayrityksessä, mutta eipä aikaakaan kun yrityksen pomo (Oldman) ottaa häneen yhteyttä selvitelläkseen kalavelkoja vanhan yhteistyökumppaninsa (Ford) kanssa.

Tälläinen ajanhukka tuli katsastettua. Melko tylyjä arvioita olin nähnyt elokuvasta, mutta uhmasin niitä ja menin katsomaan elokuvan silti kun se aihepiiriltään liippaa läheltä omaakin työsarkaa ja halusin nähdä kuinka kaukana todellisuudesta Hollywoodissa tällä kertaa oltaisiin.

Siellähän sitä oltiin siinä fiktiivisessä maailmassa, jossa tietoteknisiä turvalukkoja valmistamilla on ykkösprioriteettina mahdollisimman viileän käyttöliittymän teko ja yrityssalaisuuksien varastaminen käy jokaiselta näppärästi muistitikulle kopioiden kun salasanakin oli siinä lapulla jätetty viereen.

Ihmeen nimekäs näyttelijäkaarti oli tähän elokuvaan onnisttuttu haalimaan kun sivuosissakin pyöri sellaisia semikuuluisia näyttelijöitä kuin Embeth Davis (jonka kiristettyä naamaa oli muuten todella tuskallista katsoa), Julian McMahon ja Josh Holloway sekä männävuosikymmenten Spielberg-leffojen tähti Richard Dreyfuss.

Niin heikko käsikirjoitus oli elokuvassa, että eipä sitä varmaan kukaan näyttelijä olisi pelastanut, mutta ei tässä kovin ollut yritystäkään. Jotenkin tuli olo, että tässä ei nyt ehkä ihan tavoitettu sitä visiota mikä oli jollain ollut mielessä kun oli elokuvan pistänyt alulle.

Hyvistä asioista pitää mainita kuvaus ja sen verran monta kertaa tulin siihen kiinnittäneeksi huomiota, että leffan jälkeen piti kaivaa esi kuvauksesta vastanneen taustatiedot. Olin ajatellut, että kyseessä voisi ehkä olla joku nuori näytönhaluinen kaveri, mutta eipä ollutkaan vaan David Tattersall, joka on ollut kuvaajana mm. uudemmassa Tähtien sota -trilogiassa.


Linkit:



maanantai 19. elokuuta 2013

Connie Willis: Passage

(2001)

Dr. Joanna Lander is a psychologist specializing in near-death experiences. She is about to get help from a new doctor with the power to give her the chance to get as close to death as anyone can. A brilliant young neurologist, Dr. Richard Wright has come up with a way to manufacture the near-death experience using a psychoactive drug. Joanna's first NDE is as fascinating as she imagined - so astounding that she knows she must go back, if only to find out why that place is so hauntingly familiar. But each time Joanna goes under, her sense of dread begins to grow, because part of her already knows why the experience is so familiar, and why she has every reason to be afraid. Yet just when Joanna thinks she understands, she's in for the biggest surprise of all - a shattering scenario that will keep you feverishly reading until the final climatic page.

Luen varsin vähän kirjoja englanniksi, tai millään muullakaan vieraalla kielellä. Vaikka käännöksessä ehkä menettää jotain, niin suomen kielellä on lukeminen vaivattomamman tuntuista enkä tiedä riittäisikö oma kielitaitoni niin vivahteita muutenkaan tarkkaamaan. Ja saahan englannista jo tarpeeksi noin muuten työelämässä. Joitain kymmeniä kirjoja ehkä olen kuitenkin vierailla kielillä lukenut, joitain aikoinaan oman kielitaidon parantamiseksi ja joitain sitten kun ei muuta vain ole ollut tarjolla, kuten silloin kun on itse ollut vierailla mailla. Passage kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään.

Siitä kun luin kirjan ensimmäisen kerran on jo jokunen vuosi aikaa, ja jokin siinä jäi mieleni soppiin huhuilemaan niin, että hankin jokin aika sitten kirjan ihan varta vasten omaan kokoelmaan. Jonkin aikaa se sai odottaa tilaisuutta lukemista, mutta nyt olen sitten oikein nautiskellut jokailtaisesta herkkupalasta kirjan parissa.

Tykkäsin siis kovasti tälläkin kertaa. Henkilöhahmot ovat miellyttäviä. Aihe oikein kiinnostava. Teksti mukavaa lukea. Jännitystä ja mystisyyttä annosteltu sopivalla kauhalla. Yllätyksiäkin on. Erityisen leimallista tarinan kuljetuksessa on miten aidontuntuisesti se etenee. Ei niin, että nyt A:sta pisteeseen B suorinta reittiä, vaan välillä eksytään matkan varrella, seurataan väärää polkua ja ajaudutaan umpikujaan. Kirja on rakentunut vähän samaan malliin kuin juoni josta se kertoo.

Heikkouksiakin kyllä on. Willisillä näyttää olevan tapana aikamoiseen saman toistoon. Tuomiopäivän kirjassa siihen aikalailla tuskastuinkin, muttä tässä sen kesti, koska halusi saada selville mihin tämä kaikki vielä johtaakaan. Niin, yksi heikkous kyllä sekin, mihin se kaikki johti nimittäin. Ei nyt mitään antikliimakseja pahimmasta päästä, mutta kyllä kirjan kohokohta sijoittui minusta johonkin muualla kuin ihan loppuun.

Vähän hankala tätä kirjaa on arvioida, koska minulle sen lukemiseen liittyy myös erottomana osana se paikka ja elämäntilanne missä olin silloin kun sen ensimmäistä kertaa luin. Varmaan yhtä paljon, ellei enemmänkin, kuin itse kirjasta, nautin siitä miten kirjan lukeminen toi pintaan niitä tunnelmia mitkä aiemmin lukemisen aikana olivat. Jos kirjan olisin lukenut ensimmäistä kertaa vasta nyt, niin tuskinpa sillä olisi yhtä merkityksellistä sijaa lähellä sydäntäni.

Linkit



Elysium

Ohjaus: Neill Blomkamp
Pääosissa: Matt Damon, Jodie Foster, Sharlto Kopley, Alice Braga, Diego Luna
(2013)

Maailma on jakautunut kahteen. Maapallo on saastunut ja liikakansoittunut. Rikkaat ovat siirtynyt asumaan kiertoradalla olevalle avaruusasemalle Elysiumille. Pikkurikollisen uran taakseen jättänyt Max (Damon) joutuu tiukan paikan eteen ja alkaa kilpajuoksu kuolemaa vastaan. Samaan aikaan Elysiumilla Delacourt (Foster) havittelee lisää valtaa kieroin keinoin.

Odotukseni eivät tämän elokuvan suhteen olleet kovin korkealla ja menin katsomaan sen oikeastaan Jodie Fosterin takia, joka trailerin perusteella näytti tekevän vähän erilaisen roolin.

En ollut Neill Blomkampin aiemman elokuvan District V (2009) suuren suuri fani, vaikka elokuvalla toki omat ansionsa olivatkin. Elysium jatkaa pitkälti samantapaisissa tulevaisuuden maisemissa, mutta siitä huolimatta huomasin intoutuvani elokuvasta enemmän mitä olin ennakkoon arvellut. Jotenkin Blomkamp on onnistunut tuomaan jotain uutta scifi-kuvastoon, joka on jo vaikuttanut tässä aihepiirissä täysin loppuunkalulta. Kumma kyllä, en oikein osaa niitä asioita mitkä omaperäistä tunnelmaa toivat, mutta elokuvan aikana minulle useampaan kertaan tuli mukava tunne kun valkokankaalla näkyi jotain mitä ei ihan tuhattamiljoonaa kertaa ole aiemmin nähnyt.

Ihan loppuun asti ei tämä omaperäisyyden vivahdus jaksanut kantaa ja jossain vaiheessa elokuva sitten siksi samaksi EVVK-tämä-on-jo-niin-nähty kuvien virraksi. Yllättäen Foster, jonka takia elokuvaa lähdin, olikin niitä asioita mistä elokuvassa pidin melkeinpä vähiten. Hänen näyttelemisensä oli vaan niin näyttelemistä, vaikka hahmo itsessään olikin kutkuttava.

Blomkamp pisti rohkeasti myös englanninkielisen yleisön tekstitystä lukemaan melko lailla. Espanja oli nyt ihan loogista, mutta sitä en ihan kekannut miksi Los Angelesissa hyöri eteläafrikkalaisia sotilaita? No, sadassa vuodessa ehtii sattua ja tapahtua.

Linkit:



keskiviikko 14. elokuuta 2013

Puhdistuksen yö (The Purge)


Ohjaus: James DeMonaco
Pääosissa: Ethan Hawke, Lena Headey, Max Burkholder, Adelaide Kane, Rhys Wakefield
(2013)

Tulevaisuuden Yhdysvalloissa James Sandin (Hawke) myy turvajärjestelmiä, joilla kunnolliset kansalaiset  - ja ne vähemmänkin kunnolliset - saavat bunkkeroitua kotinsa Puhdistuksen yön koittaessa. Puhdistuksen yönä kaikki rikokset ovat sallittuja ja apua on turha odottaa hätänumerosta tai poliisilta. Sandinin perheen Puhdistuksen yö saa tavanomaisesta poikkeavan käänteen, kun perheen poika (Burkholder) päästää hädässä olevan muukalaisen, joka koittaa paeta häntä jahtaavaa joukkiota.

Dystopista maailmankuvaa tarjoavista elokuvista ei tosiaan ole tällä hetkellä puutetta. Vaikka lajityyppi kuuluukin suosikkeihin, niin nyt taitaa käydä niin, että osaa jää ihan suosiolla välistä, koska liika on liikaa. Tämä Puhdistuksen yö valikoitui katsottavaksi älyttömältä tuntuvan ideansa takia, ja siksi ettei ole ihan niin mega-blockbuster kuin nuo muutama muu teattereissa pyörivä.

Aika lailla oli tutunnäköistä kuvastoa otettu elokuvaan mukaan (erityisesti The Strangers (2008) tuli vahvasti mieleen), mutta jossain siellä kaiken alla oli myös sanomaa. Ilmeisesti tämän suoremmin ei rapakon takana pysty järjettömiä aselakeja vastaan lyömään, koska elokuvan idea tosiaan oli aika mielikuvituksellinen lähtökohdiltaan. Siis millä ihmeen tavalla rikosten salliminen vuorokaudeksi voisi oikeasti vähentää rikollisuutta? Tuntui ettei elokuvan henkilötkään oikein ymmärtäneet sitä ja asia sivuutettiin kiusaantunesti kun perheen poika yritti vähän ottaa asiaa puheeksi.

Elokuva oli ihan katsottava mielestäni, mutta aika huonosti siinä oli onnistuttu jännitystunnelmaa rakentamaan. Painostavan jännittävät kohtaukset loistivat poissaolollaan ja niitä tämäntyyppisessä elokuvassa olisi nyt kaivannut jos jotain. Nyt henkilöhahmojen haahuilua ympäriinsä pystyi mukavasti katsomaan, ilman että olisi ollut pienintäkään tarvetta puristaa käsiä penkin reunaan. Hyytävin elementti elokuvassa oli Rhys Wakefieldin esittämä pahisten johtaja, joka oli överiksi vedetystä näyttelemisestä huolimatta aika inhan tuntuinen hahmo.

Linkit:



lauantai 10. elokuuta 2013

Suzanne Collins: Matkijanärhi

Englanninkielinen alkuteos: Mockingjay
(2010)

Katniss Everdeen on elossa, mutta hänen kotinsa, kuten koko Vyöhyke 12, on pyyhitty pois maailman kartalta. Kukaan ei tiedä missä Peeta on. Turvaan tuholta ehtivät Gale, Katnissin perhe ja kourallinen muita. He kaikki elävät nyt Vyöhykkeellä 13, vastarinnan salatussa ytimessä, ja vallankumous on leimahtanut täyteen liekkiinsä... Ryhtyykö Katnissa sen symboliksi, valamaan Matkijanärhenä rohkeutta sotaan Capitolia vastaan? Yhteenotosta tulisi Nälkäpeliäkin hyytävämpi ja sen areena on koko Panemin valtakunta. Pelin seuraukset saattavat tuhota viimeisetkin rippeet siitä, mikä on enää rakastamisen ja suojelemisen arvoista.

Pidin kovasti Nälkäpeli-kirjasta, vaikka noin periaatteessa kirjan pitäisikin osua vaikka kuinka moneen ärsytyspisteeseeni. Ensinnäkin kirjan alkuasetelma on jo aivan älyttömän epäuskottava. Millaisessa yhteiskunnassa muka lähetettäisiin lapset tappopeliin tuohon malliin? Ja vaikka lähetettäisiikin niin Batoru rowaiaru (aka Battle Royale) ja monet, monet muut ovat tämän samantyyppisen skenaarion jo kertoneet, niin että aiheenkin pitäisi olla jo aika kulutettu. Ja sitten on Katniss Everdeen, joka on hemmetti sentään, aivan liian täydellinen!!!

Niin tai näin, kovasti pidin Nälkäpelistä ja pidinpä myös kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta niin paljon, että olen tainnut sen jopa useampaan kertaan nähnyt. Kirjan jatko-osan Vihat liekit luki myös lähes samalla innolla ja sitten jäi odottamaan ja odottamaan, jotta viimeinen osa viimeinkin ilmestyisi niin, että saisi tietää miten tarina päättyy. Sitä saikin sitten odottaa niin kauan, että into ehti jo laantua ja kun sitten viimeinkin kirjan sain käsiini niin se on lojunut hyllyssä viime vuoden lopulta. Toisaalta olen lykännyt lukemista siksi, että haluan säästää hyvää ja toisaalta sitten se ei vaan ole edes houkuttanut puoleensa. Nyt sitten kun lainasin kirjaa kaverille luettavaksi, niin päätin lukea samalla kertaa itsekin kun kirja siinä käsissä pyöri.

No, saammehan ainakin tietää tarinan lopputuloksen (jonka nyt tosin jo osaa arvata ennalta, mutta joskus se on ihan kiinnostavaa lukea miten lopputulokseen päästään) - ja onhan kirja ihan sujuvasti samaan tyyliin kirjoitettu kuin aiemmat, mutta... Samaa konseptia ei vaan voi toistaa loputtomiin, ja tuntui jopa hieman päälleliimatulta kun tähänkin oli saatu taisteluiden tuoksintaan "nälkäpeli" rakennettua ja sitä jopa siksi kutsuttiin. Koska edellisten kirjojen lukemisesta on jo kulunut aikaa niin myöskin henkilöhahmot olivat outoinen nimineen ehtineet hieman unohtua, ja jostain sivuhenkilöistä en suoraan sanoen edes tiennyt, että kukahan tämä nyt oli ja mikä oli hänen tarinansa.

Loppuvuodesta on Vihan liekit ilmeisesti sitten tulossa elokuvana ja sitä kyllä edelleen odotan. Nälkäpelissä onnistuttiin poikkeuksellisen hyvin siirtämään kirja valkokankaalle ja näyttelijävalinnoissakin erinomaisesti. Kukapa voisi olla parempi Katniss Everdeen kuin Jennifer Lawrence?

Linkit



Patricia Cornwell: Post mortem - Kay Scarpettan tutkimuksia

Englanninkielinen alkuteos: PostMortem
(1990)

Richmondin kaupunki on kauhun vallassa. Kolme muorta naista on surmattu omassa makuuhuoneessaan. Poliisiylilääkäri Kay Scarpetta tietää, että ellei sarjamurhaajaa pian löydetä, uhreja tulee lisää.

Kolmas kerta toden sanoo. Käsittämättömän huonon Viiltäjä Jack -paljastuskirjan sekä kömpelöä henkilökuvausta sisältävän Scarpettan, halusin antaa Patricia Cornwellille vielä yhden mahdollisuuden ja se tuli nyt eteen kun nappasin alepöydästä luettavaksi ensimmäisen Scarpetta-romaanin Post mortem.

Olihan tämä toki parempi mitä nuo aiemmat lukemani kirjat ja ymmärrän hyvin mikä kirjassa ja erityisesti Kay Scarpettan persoonassa on vedonnut keski-ikäisiin naislukijoihin, jotka lienevät Cornwellin kohderyhmää. Scarpetta edustaa itsenäistä, omia polkuja kulkenutta, mutta erinomaisen menestyksen saavuttanutta hieman omalaatuista naistyyppiä, joka varmasti vetoaa moneen. Varsinkin kun Scarpetta ei kuitenkaan ole ollenkaan täydellinen ja tiedostaa hyvin itsekin oman epätäydellisyytensä. Minulle tuli jopa mieleen hieman naispuolinen Fitz (Cracker-sarjasta), vaikka aivan yhtä paheellisiin tapoihin ei syyllistykään ja on mitä ilmeisimmin ulkonäöltään varsin moittteeton, ja enemmänkin.

Dekkarina tämä ei nyt ollut kovinkaan minun makuuni, koska tuntui, että tapauksen selvittely oli vähän jopa sivuseikka siinä missä enemmän keskitettyyn Scarpettan omaan elämään sekä hänen kanssatyöntekijöihinsä. Olin jo jonkin verran ehtinyt unohtaa henkilöhahmogalleriaa Scarpetta-kirjasta ja hieman lukukokemusta häiritsi muistin pinnistely kun yritin miettiä, että "olikos tämä nyt se henkilö, joka sitä ja tätä sitten myöhemmin". Henkilökuvauksen uskottavuus oli kuitenkin aivan toisella tasolla (parempaan suuntaan) mitä noissa aiemmissa kirjoissa.

Vaikka en nyt tästäkään niin innostunut, niin jotain perverssiä vetoa tunnen edelleen Cornwellin teoksiin. Onhan nämä sellaisia mitä voi aivot nurkkaan -tyylisesti lukea kun haluaa jotain taattua ja tuttua. Erityisesti pidin kirjassa siitä miten Scarpetta toimi ajoittain hieman arveluttavastikin, ja myönsi itse sen. Esim. viiniä 10-vuotiaalle tytölle? Voi toki olla, että tuossa näkyy myös kirjan ikä, 20 vuotta sitten ehkä tupakointikin oli enemmän hyväksyttävää, siihen malliin päähenkilöt tupruttelevat toimistoympäristössäkin.

Linkit



perjantai 9. elokuuta 2013

Spring Breakers

Ohjaus: Harmony Korine
Pääosissa: Vanessa Hudgens, Ashley Benson, Selena Gomez, Rachel Korine, James Franco
(2013)

Girls just wanna have fun! Collegessa opiskelevat Candy, Brit, Faith ja Cotty (Hudgens, Benson, Gomez, Korine) ovat kyllästyneitä tasapaksuun elämäänsä ja lomalle on pakko päästä nuorison kansoittamaan Floridaan, jossa aurinko paistaa ja biletys jatkuu ympäri vuorokauden. Rahoituspuoli järjestyy kätevästi ryöstämällä paikallinen kuppila. Lomanvieton äityessä villiksi, Alien (Franco), rap-artisti ja tosigangsteri ottaa tytöt siipiensä suojaan ja loma saa uuden käänteen. Spring break forever!

Kuluipas oman lomanvieton takia ennätyspitkä aika ennen kuin sain tästä elokuvasta alettua postausta kirjoittamaan. Näin tämän jo heinäkuun puolella, joten aivan tuoreessa muistissa elokuva ei enää ole.

Spring Breakers on samaistettu Sofia Coppolan The Bling Ringiin ja kyllähän näissä elokuvissa paljon samaa on. Omalta kohdaltani ainakin se on yhteistä, että en oikein tajunnut tämänkään elokuvan pointtia. Jos tämä koitti kritisoida nuorison huh-hah-hei elämää, joka kumisi tyhjyyttä ja arvojen puutetta, niin kritiikki meni minulta vielä enemmän ohi kuin Coppolan elokuvan tapauksessa. Pikemmin minulle tuli vähän kiusaantunut olo katsellessani puolialastomien kauniiden nuorten kännäystä ja sekoilua huumeiden kanssa, enkä voinut olla miettimättä, että missä menee raja ihannoinnnin ja ironian (jos tämä siis sitä oli) välillä?

Taiteellisuutta elokuvaan oli selvästi haettu toistamalla samoja repliikkejä ja samoja kohtauksia, sekä leikkamaalla useampaa eri kohtausta samaan jatkumoon, mutta ei oikein uponnut minuun tuokaan. Se tuntui jotenkin turhalta erikoisuuden tavoittelulta, liialta yritykseltä massasta poikkeamisesta ja sen alleviivaamiselta, että tämä on nyt taiteilijan tekemä elokuva.

James Franco veti huippuroolin, vaikkakin vähän vaikutti ettei kaverin pokka meinannut ihan koko aikaa pitää ja olihan hänen hahmonsa melko överiksi heitetty. Tyttöset nyt olivat tyttösiä ja ei tämä minusta niin kova irtiotto Selena Gomezilta ollut kiltin tytön roolista mitä on mediassa julistettu. Hänhän oli tässäkin se kiltti tyttö, joka vain hetken yritti olla jotain muuta.


Linkit: