lauantai 8. maaliskuuta 2014

My Mad Fat Diary (2013-)


Hypätäänpä vaihteeksi television puolelle. Kaikki angstiset romantiikannälkäiset ysäriteinit varmasti tietävät sarjan Niin sanottu elämäni (My So-Called Life, 1994-1995). Oma ensikosketukseni sarjaan oli satelliittikanavalla sarjan ilmestymisen aikoihin eikä koukuttumistani estänyt edes se, että sarja oli saksaksi dubattu eikä saksa kuulunut hallitsemiini kieliin. Nyt on Ylen Areenassa katsottavissa ihan suomenkielisillä teksteillä tämä My Mad Fat Diary, jossa heitetään ihan kunnolla turbopotenssia tuohon ilmeiseen esikuvaansa verrattuna.

Tässäkin ollaan 1990-luvun puolivälin kieppeillä, mutta siinä missä Niin sanotun elämän epävarma Angela (ilmiömänen Claire Danes ensimmäisessä isossa roolissaan) oli oikeastaan varsin viehättävä tyttö, niin tämän sarjan päähenkilö Rae (Sharon Rooney) on lihava ex-mielisairaalapotilas, jolla muutenkin ongelmia riittää. Rae on samalla rakastettavan suloinen omassa kipuilussaan ja toisaalta sitten taas osaa olla todella raivostuttava. "Tsemppaapas nyt vähän tyttö!" tekisi mieli usein toivottaa täältä täti-ihmisen ikäryhmästä.

Minuun kolahti tämä sarja sen verran kovaa, että olen katsonut pariin kertaan Areenassa olevan ekan kauden sekä ne jaksot parhaillaan menevästä 2. kaudesta mitkä muuta kautta on löydettävissä. Ei ollenkaan ihmetytä, että tästä sarjasta tuli yllätysmenestys, koska vaikka unohtaisi omat samaistuspisteeni 90-luvun lihavaan "vähän erilaiseen" teinityttöön, niin onhan tämä muutenkin aivan loistava ja aihepiiriltään sellainen mitä ei ihan näin avoimessa mittakaavassa olla nähty. Sarja perustuu Rae Earlin omaelämänkerralliseen kirjaan ja ehkä sen takia henkilöhahmot ovat niin harvinaislaatuisen aitoja. Sharon Rooneyn lisäksi muutkin näyttelijät tekevät hienoa työtä ja 90-luvun tunnelma on saatu aikaan aivan täydellisesti.

Sarjan toinen kausi ei ole tähän mennessä ehkä yltänyt ihan ykkösen tasolle, mutta erittäinkin nostalgisen täyteistä seurattavaa sekin. Hahmojen enkkuaksentit ovat myös aivan ihania!




Ainoat oikeat

Ohjaus: Saara Cantell
Pääosissa: Anna-Maija Tuokko, Antti Reini, Ilkka Villi
(2013)

Tyttö tapaa pojan (Anna-Maija Tuokko, Ilkka Villi). Rakastuvat. Poika katoaa. Tyttö suree. Tyttö tapaa toisen pojan. Tai eihän mikään tyttö ole vaan aikuinen nainen ja poikakin keski-ikäinen mies, joka sattuu olemaan myös Suomen pääministeri (Antti Reini). Suhdehan tästäkin viriää, mutta esteenä elämänsä loppuun onnellisena elämiselle on se, että se kadonnut poika löytyykin kadoksista.

Laitetaanpa ihan ekaksi se, mikä minusta oli tämän elokuvan paras puoli. Eva & Manu ja hieno versio Nino Rotan sävellyksestä, joka on Suomessa tunnetaan nimellä Kun aika on:



Tämä oli tälläinen suht höpsäkkä suomalainen romcom. Elokuvasta nauttiakseen piti todellakin pistää aivot off-tilaan ja pidätellä epäuskoaan juonenkäänteitä kohtaan. Elokuvan näyttelijät olivat minulle tuntemattomia muuta kuin nimeltä sivuroolissa revitellyttä Inka Kallénia lukuunottamatta. Vaikka Anna-Maija Tuokko oli kovin suloinen Hannana, niin kemiat hänen ja elokuvan miesten kanssa ei vaan minusta toimineet niin hyvin olisi pitänyt. Antti Reini ei ehkä nyt ihan kamalan uskottava muutenkaan sauliniinistömäisine habituksineen pääministerinä ollut. Pääministerin avustajaa esittänyt Sampo Sarkola tuntui tekevän jotain ihan omaa elokuvaansa slapstick-komedian keinoin ja vaikka nauruja tietenkin hänen kustannuksellaan irtosi, niin elokuvan yleisilmeiseen ei tuo mene kyllä soveltunut lainkaan.

Mitäs vielä? Niin, kovin kiire tuli tässäkin elokuvassa. Yhtäkkiä vedettiin vauhdilla kohtaus per vuosi, jotta päästäisiin siihen lopputulokseen mikä pisti kieltämättä itsenikin pyyhkimään hieman kyyneliä silmäkulmista.

Linkit:



Lauren Beukes: The Shining Girls

(2013)

The girl who wouldn't die. Kirby is lucky she survived the attack. She is sure there were other victims less fortunate, but the evidence she finds is ... impossible. Hunting a killer who shouldn't exist. Harper stalks his shining girls through the years - and cuts the spark out of them. But what if the one that got away came back for him?

Omien merkintöjen mukaan luin tämän jo kuukausi takaperin, joten muistikuvat kirjasta ovat päässeet jo vähän haalenemaan. Silloinkin tämän kirjan kanssa kävi niin kuin monien muidenkin viimeaikaisten lukuyritelmieni kanssa, aloitan lukemisen ja sitten lukeminen keskeytyy ja päivien ja viikkojen tauon jälkeen huomaan, että lukeminen pitää aloittaa alusta, jotta saisi taas kiinni siitä mistä tässä olikaan kyse.

Kuten olen tainnut aiemminkin mainita, en usein lue kirjoja muulla kielellä kuin suomeksi. Tämä kuitenkin muodosti poikkeuksen, koska olin menossa kirjastoon muissa asioissa samana päivänä kun bongasin tämän Kristan blogista ja kirjastossa sattui alkuperäiskielinen teos odottelemaan. Kirjan englanninkielisyys varmasti vaikutti paljon lukukokemukseeni, koska koin suoraan sanottuna kielen suhteellisen hankalaksi ymmärtää. Useassa kohtaa piti lukea lause tai pari useampaan kertaan ja yrittää ymmärtää, että mitähän tämä nyt oikeastaan tarkoittaa, siltikään ymmärtämättä mikä vaikeutti aika lailla otteen saamista lukemastaan.

Kirja siis oli teemaltaan aikamatkustus meets sarjamurhaajadekkari. Suurin osa tapahtumista sijoittui kahteen aikatasoon vuosien 1931-1932 ja 1992-1993 väliin. 1930-luvun tapahtumat olivat Harperin maailmaa ja 1990-luvulla sitten seurattiin Harperin kynsistä selviytyneen Kirbyn ponnistelua murhaajan löytämiseksi. Välissä sitten poukkoiltiin yksittäisten lukujen verran muissakin vuosissa ja tapahtumissa missä sivuhenkilöiden - pääasiassa Harperin uhrien - tarinat nousivat keskiöön. Väkivaltaa näissä murhakuvauksissa riitti ja suurta epäoikeudenmukaisuutta kun Harper tuli ja pyyhkäisi pois elämän johon oli juuri päässyt sympatiseeraamaan.

Kirjan luettuani jäi vähän sellainen olo, että en oikein ymmärtänyt koko kirjan pointtia. Siinä oli vähän kaikenlaista ja tuntui kuin kirjailijaltakin oli vähän hukassa, että mitähän tällä kaikella nyt tekisi. Toisaalta tapahtumat etenivät hitaasti ja toisaalta sitten taas loppu oli vähän sellaista, että koitetaanpa nyt äkkiä vaan kursia tämä kasaan. Ei tämä mikään huono kirja ollut ja ihan mielelläni sen luin sen jälkeen kun olin päässyt alkuvaikeuksien yli, mutta eipä myöskään mikään maailman mieleenpainuvin tai mullistavin.