maanantai 1. huhtikuuta 2013

Eksyin Jane Austenin maailmaan (Lost in Austen)

Pääosissa: Jemima Rooper, Elliot Cowan, Hugh Bonneville,  Alex Kingston, Morven Christie, Perdita Weeks, Tom Mison
(2008)

Amanda Price (Jemima Rooper) on nykynainen Lontoon Hammersmithistä, mutta haaveilee Jane Austenin maailmasta ja Mr. Darcysta lukien Ylpeyttä ja ennakkoluuloa yhä uudelleen. Eräänä iltana Elizabeth Bennet tupsahtaa hänen kylpyhuoneeseensa ja mahdottomasta tulee totta -- Amanda pääsee kokemaan kirjan tapahtumat aitiopaikalta. Mutta mitä tapahtuu kirjan juonelle kun Elizabeth päättääkin jäädä nykymaailmaan eikä pääse kohtaamaan Mr. Darcyaan?


Näin tämän sarjan silloin kun se esitettiin televisiossa Suomessa ja jostain syystä se jäi elämään mielessäni niin, että Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjaa lukiessani näin myös tässä sarjassa esiintyneet näyttelijät silmieni edessä. Roolitus onkin mennyt sarjassa todella nappiin ja on mielestäni onnistunut jopa paremmin Austen-hahmojen osalta mitä muissa filmatisoinneissa.

En yleensä pidä tämän tyylisistä tarinoista joissa pistetään nykyihminen höpsösti seikkailemaan menneisyyteen tai toisin päin, muuta loistavien näyttelijöiden sekä muutenkin kelpo toteutuksen takia sen tässä kestää. Mitään uskottavuutta tässä ei ole tietenkään haettu joten Amandan kömmähdykset ajan seurapiirissä ovat vain kutkuttavaa katseltavaa. Muutokset kirjan juoneen on myös onnistuneesti toteutettu joskin loppuun olisi voinut viedä sarjan muuten kuin niin yltiöonnellisesti kuin tässä tapahtui. Tosin odotettavaa se oli, koska ei kait tämäntyyppisiä sarjoja oikein muuten ole tapana lopettaa.

Linkit:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti