sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Haastevastauksia x 4

Kirjablogeissa on kiertänyt viime aikoina monia haasteita, joilla ovat muutamat minuakin lähestyneet. Olen ollut aika laiska vastaamaan, mutta korjataan se virhe nyt, koska olen kyllä ollut ilahtunut siitä, että minun bloginikin olemassaolo on huomattu. En laita kuitenkaan haasteita nyt eteenpäin, koska nämä ovat jo niin monessa seuraamassani blogissa tosiaan olleet.

Ensimmäiseksi muisti minua Annami Liebster Award -tunnustuksella. Kiitos paljon! 

1. Jos saisit opiskella tai olla ammatiltasi ihan mitä tahansa muuta kuin mitä nyt olet, mitä valitsisit?
"Ihan mitä tahansa" saa heti ajatuksen lentämään utopistisille urille, mutta jos pysytään maankamaralla niin eläinlääkäri on valintana vastaukseksi. Tämä on asia jonka aion myös toteuttaa.

2. Mikä kirja on saanut sinut itkemään?
Poikani Kevin tulee ensimmäisenä mieleen.

3. Mikä on parasta keväässä?
Kohtuu pitkän mietinnän jälkeen keksin yhden asian: muuttolintujen paluu. En nimittäin erityisemmin pidä keväästä.

4. Mikä kirja on jostakin käsittämättömästä syystä pölyttynyt pitkään kirjahyllyssäsi?
Auts. Minulla on hyllyssäni useita sellaisia kirjoja, jotka olen saanut jo lapsuudessa, mutta en ole syystä tai toisesta koskaan lukenut. Valitaan näistä nyt vaikka Mark Twainin Jenkki kuningas Arthurin hovissa.

5. Mikä on suosikkisi nuortenkirjallisuuteen luokiteltavista kirjoista?
Ensin ajattelin, että nyt ei löydy mitään, enhän lukenut nuortenkirjoja oikeastaan edes nuorena, mutta sitten keksin, että Nälkäpeli taidetaan luokitella nuorten kirjaksi. Pakko sanoa siis se, koska en keksi mitään muuta kyseiseen kirjallisuusgenreen kuuluvaa kirjaa, josta olisin pitänyt tuota enempää.

6. Kuka on suosikkirunoilijasi?
Ei ole.

7. Mikä kirja on sinulla kesken tällä hetkellä?
Tessin tarina

8. Minkä kirjan jonkun sivuhenkilön kenkiin haluaisit astua yhden päivän ajaksi?
Kapteeni Hastingsinä voisi olla ihan mielenkiintoista Poirotin matkassa. Kirjaa en osaa sanoa.

9. Mikä oli lapsuuden suosikkikirjasi?
Pikku Prinsessa

10. Mikä on huonoin puoli kirjablogin pitämisessä?
Olen vielä kuherruskuukaudella blogin kanssa, joten huonot puolet odottavat vielä löytymistä.

11. Minkä kirjan ilmestymistä odotat tällä hetkellä eniten?
En seuraa niin paljon kirjamaailman tapahtumia, että osaisin nimetä yhtään kirjaa.


Seuraavaksi sain Kirjallisuushaasteen Ireneltä Kingiä ja kahvia blogista.

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan sinun elämääsi?
Kauhean vaikea kysymys. Mikro-orjat?

2. Luetko runoja?
En.

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?
Enpä juuri. Saatan kyllä muuttaa tapojani tämän suhteen.

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?
Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa oikein kunnon megaluokan Hollywood-spektaakkelina. Isomäen muutkin kirjat voisivat olla mielenkiintoisia, Con Rit oli suorastaan elokuvakäsikirjoituksen oloinen.

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea muttet ole (vielä) saanut aikaiseksi?
Ei taida olla sellaista joka minua olisi aina houkuttanut. Täällä pohjantähden alla liippaa ehkä lähimmäksi sen jälkeen kun sain Sinuhen vihdoin luettua.

6. Onko sinulla jokin lempikirja jota et ikinä kehtaa kysyttäessä (paitsi tietysti nyt) paljastaa?
Ei ole varsinaisesti lempikirjaa. Ilkka Remeksen kirjat on sellaisia mitä olen vähän häpeillyt, mutta nyt olen Remeksistäkin saanut yliannoksen joten ei ole enää ajankohtaista.

7. Kenet kirjailijan haluaisit tavata?
Hanna-Riikka Kuisman

8. Kenet romaanihenkilön haluaisit tavata?
Jimmyn, Lumimiehen, kirjasta Oryx ja Crake.

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikket välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?
Ei tule ketään erityistä mieleen.

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?
Olisiko ollut John Irvingin Ystäväni Owen Meany?

11. Mitä luet juuri nyt?
Tessin tarinaa


Tarukirja ja Kirjan viemää blogeista sain 11 kysymystä sisältävän haasteen. Ensiksi vastaukset Tarukirjan Margitin ystäväkirjatyylisiin kysymyksiin:

Lempijäätelösi? Karpalokinuskijäätelö
Lempi/inhokki juomasi? Kivennäisvesi / Energiajuomat
Lempi/inhokki musiikkisi? Oopperahevi / Jazz
Paras peli? Trivial pursuit
Mikä oli lapsena toiveammattisi? Kuvataiteilija
Mitä pelkäät? Lentämistä
Mitä inhoat? Siivoamista
Mistä unelmoit? Onnellisesta elämästä
Mitä ihmettelet? Maailmaa jossa elän
Mistä suutut? Epäoikeudenmukaisesta arvostelusta
Mikä on oudoin taitosi? Herääminen usein minuutilleen samaan aikaan


Ja ihan viimeisempänä mutta ei vähäisempänä, vastaukset Kirjan viemää blogia pitävän Marjan kysymyksiin:

1. Oletko koskaan asunut muualla kuin Suomessa ja/tai haluaisitko tulevaisuudessa? 
Olen asunut. En haluaisi ainakaan pysyvämmin asua muualla, mutta lyhyempi työkomennus tai sapattivuosi saattaisi tulla vielä tulevaisuudessa kysymykseen.

2. Käytkö mieluummin suihkussa aamulla vai illalla?
Illalla. Aamusuihku on itselleni ihan vieras ajatus.

3. Lempibiisisi tällä hetkellä?
Adelen Set Fire To The Rain

4. Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa itse?
En osaa edes kuvitella itseäni kaunokirjailijana joten täytyy valita joku tietokirja - Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta.

5. Mistä pidät itsessäsi eniten?
Monipuolisuudesta.

6. Onko sinulla sisaruksia?
Ei ole.

7. Kenen julkisuuden henkilön elämää haluaisit elää yhden päivän ajan jos se olisi mahdollista?
On monia mielenkiintoisia vaihtoehtoja, erityisesti jos saisi kokea myös kyseisen henkilön päänsisäisen maailman, mutta mennään nyt perinteisillä linjoilla ja valitaan Barack Obama.

8. Onko sinulla lemmikkejä? Mitä?
On, kolme kissaa.

9. Lempimatkakohteesi?
En ole kovinkaan monessa paikassa käynyt useampaa kertaa, joten en tiedä voiko varsinaisesti puhua lempimatkakohteesta. New York on kuitenkin erityisesti jäänyt mieleen ja sinne haluaisin vielä joskus uudelleen.

10. Mitkä kolme kirjaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Sadan vuoden yksinäisyys: ihan vain nimen perusteella, koska oletan olevani saarella yksin ja nimi sopii hyvin tilanteeseeni
Robinson Crusoe: jotta saisin käytännön vinkkejä siihen miten selvitä
Raamattu: koska minulla olisi kerrankin kunnolla aikaa siihen perehtymiseen

11. Onko sinulla jotain erityistaitoja?
Osaan jonglöörata jollain tapaa (huonosti).

6 kommenttia:

  1. Oli mielenkiintoista lukea vastauksiasi. Yllätyin kirjailijasta, jonka haluaisit tavata, sillä vaikka Hanna-Riikka Kuisma on todella hyvä kirjailija, minusta tuntuu, että ei häntä kai kovin moni tiedä tai ainakaan ole lukenut. (lähinnä olen tehnyt tämän päättelyn sillä perusteella, että kirjablogeissa hänen kirjojaan ei ole näkynyt paljon ja ne kaverini, jotka ovat lukeneet Kuisman kirjoja, ovat kaikki tainneet lukea niitä minun suosituksestani)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman ennen blogiurani alkua luin Hanna-Riikka Kuisman Sydänvarjon ja kirja kolahti niin, että luin sen melkein heti perään uudelleen sekä hankin myös omaan kirjahyllyyn. Kuisma jäi minulle mieleen ja erityisesti hämmensi mikä saa nuoren kauniin naisen kirjoittamaan niin rajuja tarinoita.

      Poista
    2. Juuri Sydänvarjo on jäänyt minulta lukematta. Aion sen kyllä jossakin vaiheessa lukea. En ehkä olisi tutustunut Kuisman kirjoihin, jollen olisi ollut Hanna-Riikan livejournal-kaverina monen vuoden ajan, sillä yksinkertaisesti en vain olisi todennäköisesti kuullut niistä. Onneksi olen kuitenkin kuullut ja lukenut, sillä vaikka kirjojen aiheet ovat rankkoja, todella vaikuttavia kirjoja Hanna-Riikka kirjoittaa.

      Poista
  2. Kiva, että ehdit vastata. Energiajuomat ja lentäminen - noin minäkin olisin voinut sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää etten oikeastaan ole edes maistanut energiajuomia, mutta uskoisin silti, että inhoni ei ole vain kuviteltua. :)

      Poista
  3. Jassoo, olitkin jo saanut tämän tunnustuksen, mutta kurkkaahan blogiini, sillä siellä tunnustetaan taas! :-) Jos haluat ja jaksat, voithan poimia haasteen uudestaan...

    Kissat on ihania, Sadan vuoden yksinäisyyden nimesin minäkin juuri blogissani, mutta ihan eri syystä kuin sinä ;-) ja New Yorkiin toivoisin itsekin pääseväni. Tosin minä en ole vielä siellä käynytkään.

    VastaaPoista