(2006)
Nina Hemmingsson ei arkaile sanoa ääneen sitä, mitä yleensä kaunistellaan ja mistä kuuluu vaieta. Tämän hetken ehdottomasti kiinnostavimpiin ja räävittömimpiin lukeutuva sarjakuva irroittelee mustalla komiikalla, kertoo karuja totuuksia ihmiselämästä, seksistä, miehistä ja naisista sekä rikkoo stereotypioita urakalla. (Lesbosuhteita kahdeksankymmenen iässä? No totta ihmeessä!)
Tämä sarjakuva on vilahtanut yhdessä sun toisessa blogissa viime aikoina ja vaikutti sen verran kiinnostavalta että päätin tutustua varsinkin kun se lähikirjaston hyllystä helposti löytyi.
Ihan niin varauksettoman ihastunut ollut kuin esimerkiksi Booksy jonka blogissa tämän taisin viimeksi nähdä. Kuvauksen perusteella olisin odottanut jotain vielä ravistelevampaa. Suuri osa sarjakuvista meni myös täysin ohi, liian hämärää ja absurdia jotta niissä olisi ollut minulle tarttumapintaa. En ole koskaan ollut kovin innostunut yhden kuvan tarinoista (mikäs sarjakuva se sellainen on?) ja niitä oli tässä kasautuneena aika paljon albumin alkuun ja loppuun. Keskivaiheilta löytyi myös useamman ruudun tarinoita ja yksi pitkäkin tarina teinifanituksesta mikä myös kuului niihin muutamaan tarinaan, jotka itseäni miellyttivät. Suosikkini oli kuitenkin Värikkäitä naisia jossa käsiteltiin melko ilkeästi stereotyyppistä naisten naista.
Hemmingsonin piirrostyyli on rujoudessaan minusta aika tyypillinen edustamansa sukupolven (Hemmigson on syntynyt 1971) naissarjakuvataiteilijoille. En voi sanoa olevani kyseisen piirrostyylin suuri ihailija, mutta on siinä oma viehätyksensä ja kuvat olivat vaihtelevina tekniikoineen taidokkaasti tehtyjä. Erityisesti puuväreillä tehdyt kuvat miellyttivät minun silmääni. Kuvissa usein esiintyvä tyhjäsilmäinen naishahmo toi mieleeni Texasin moottorisahamurhien Leatherfacen ulkoiselta olemukseltaan. Epämiellyttävän mielleyhtymän luomisessa on tekijä siis onnistunut hyvin.
Linkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti