Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

Englanninkielinen alkuteos: Her Fearful Symmetry
(2009)

Parikymppiset amerikkalaiskaksoset Julia ja Valentina Poole ovat toistensa peilikuvia. He kuulevat ensimmäistä kertaa äitinsä kaksoissisaresta Elspethistä, kun heille kerrotaan, että he ovat perineet tämän asunnon Lontoon Highgaten hautausmaan liepeillä. Erottamattomat kaksoset muuttavat Lontooseen uudesta vapaudesta riemuiten ja alkavat rakentaa tädin asunnosta omaa kotiaan. Pian Valentina rakastuu kuolleen tädin miesystävään ja ryhtyy etsimään omaa identiteettiään. Julia närkästyy heikomman sisarensa itsenäistymiispyrkimyksistä, mutta löytää itselleenkin projektin: pakko-oireista häiriöstä kärsivän naapurinsa pelastamisen. Ennen pitkää Julia ja Valentina saavat huomata, että he eivät olekaan asunnossaan kaksin. Seinien vangiksi jäänyt tädin haamu seuraa heidän jokaista askeltaan.

Jos oli edellisen kirjan lukeminen hidasta ja sirpaleista niin tämä sujui aivan toisenlaisissa merkeissä. Luin kirjan osapuilleen kahdella kertaa, myöskin illalla ennen nukkumaanmenoa, eikä nyt ollut puhettakaan siitä, että olisivat silmät alkaneet lupsua ennenaikoja kiinni.

Olen Niffeneggeriltä lukenut aiemmin Aikamatkustajan vaimon. Se oli ihan mukava lukukokemus, mutta ei mikään sellainen, että olisi aivan erityisesti jäänyt mieleen. Kun Hänen varjonsa tarina vielä löytyi lähikirjastossa fantasiakirjallisuuden hyllystä, kirjallisuudenlajin, johon suhteeni on hieman ongelmallinen, niin oli varmistettu, että odotukseni olivat korkeintaan maltillisella tasolla. Näin ollen hieman jopa yllättyin miten paljon kirja alkoi vetämään minua mukanaan lähes ensi sivuista lähtien.

Niffeneggerillä on kyllä taito kehittää omalaatuisia tarinoita. Tässäkin oli sopassa vaikka mitä, ja ehkä vähän liikaakin. Joistain sivujuonista jäi vähän sellainen olo, että en oikein ymmärtänyt niitten mukana oloa kirjassa. Jostain syystä minun on kuitenkin helppo antaa anteeksi tuo, sekä ne pienet (ja vähän suuremmat) epäloogisuudet ja kömpelyydet juonen eteenpäinsaattamisessa, minkä kaltaiset minua niin usein kirjoissa häiritsevät.

Mikään hyvän olon kirja tämä ei ollut. Itse asiassa minulle tuli varsin paha ja surullinen olo siinä vaiheessa kun aloin aavistella mihin suuntaan tarina kääntyy loppua kohti. Kirjan alkupuoli ei ehkä antanut odottaa ihan niinkään ikäviä vaiheita mitä lopussa tuli vastaan. Mutta ainakin kirja teki vaikutuksen ja herätti oikeasti tunteita.

Jos jostain kritiikkiä vielä niin jotkut kohdat olivat minulle hieman vaikeaselkoisia ja vaikka luin ne moneen kertaan en siltikään vielä ihan oikein pysynyt perässä ja minun piti jälkikäteen käydä lukemassa Wikipediasta, että miten kaikki nyt menikään. Tämä häiritsi jonkin verran, koska kyllä kirjailijan minusta pitää saada monimutkaisemmatkin käänteet sillä tavalla selitettyä, että ne on mahdollista ymmärtää kuin oikein yrittää.

Linkit