Olli Repo on entinen mainosmies, joka on vaihtanut menestyksekkään uransa poliisin ammattiin. Työharjoittelu vie hänet takaisin kipeiden muistojen äärelle kotikaupunkiinsa, jolle hän oli vannonut jättäneensä ikuiset hyvästit. Työparikseen Olli saa vanhan ja väsyneen Tossavaisen, joka edustaa kaikkea sitä, mitä hän poliisissa halveksii. Pommiuhkaus tavaratalossa ja kerrostalon räjäytys herättävät poliisin huomaamaan, että pinikään paikkakunta ei ole enää turvassa maailman pahuudelta. Tapahtumien keskellä Ollin menneisyydestä alkaa paljastua yllättäviä, pelottaviakin asioita. Miksi Ollin vihaama isä tietää niin paljon pommiuhkauksesta? Miksei kukaan tunnista valvontakameran tallentamaa miestä? Ehtivätkö Olli ja Tossavainen löytää syyllisen ennen kuin on liian myöhäistä?
Olenpa kerrassaan iloinen siitä silmäni huomasi taannoin kirjastossa Marko Kilven Elävien kirjoihin ja käteni poimi sen mukaansa, koska ilman tätä sattumusta en olisi löytänyt Kilpeä enkä ottanut tätä hänen esikoisteostaankaan luettavaksi. Sattuma on kantavana teemana myös tässä kirjassa - tai pikemminkin kysymys siitä, onko mikään niinkään sattumaa vai onko takana kohtalo, joka johdattaa?
"Mikä tahansa tapahtuu, tapahtuu oikein"
Näin lukee kukkalähetyksen mukana olevassa kortissa, jonka poliisit löytävät jäljittäessään salaperäistä pommimiestä. Ehkä kirjan nimikin viittaa tuohon punaisia ruusuja sisältävään lähetykseen, koska vaikea on muutakaan keksiä ja olen nimestä ehkä Amman tapaan hieman ihmeissäni.
Oudosta nimestä viis, tämä oli varsin mukaansatempaava kirja, jota luin hidastellen, jotta saisin nauttia siitä pidempään. Kirjan rikostapaus ei ehkä ollut kovinkaan erikoinen, vaikkakin on hyvin ajankohtainen myös tällä hetkellä, mutta poliisityön kuvaus on vivahteikkuudessaan ja todentuntuisuudessaan omaa luokkaansa. Olli Repo henkilönä koskettaa minua myös henkilökohtaisella tasolla, olenhan itsekin miettinyt paljon hyväpalkkaisesta menestyksekkäästä työstä poissiirtymistä nimenomaan sen takia, että saisin tehdä jotain toista työtä jonka kokisin arvoltaan mielekkäämmäksi. Näin ollen Ollin tuntemukset alanvaihdosta, ja myös hänen kokemansa epävarmuus, on tutun oloista ja liikuttavaa.
Se täytyy myöntää, että olisin kirjan lopulta odottanut enemmän. Jotenkin se tulee vähän töks eikä oikein jättänyt tyytyväistä tunnetta. Sinänsä loppu on kuitenkin hyvä, että se sitoo kirjan aloittavan tarinan yhteen muihin tapahtumiin. Itse asiassa olin tuolla lopussa jo ehtinyt vähän unohtaa kirjan alun, joka muistui vasta sitten mieleen kun siihen palattiin.
Nyt on sitten enää yksi Kilven rikosromaani lukematta. Pitää varmaan sitä pantata vielä jonkun aikaa, jotta saa vältettyä sen harmituksen tunteen ettei häneltä ole enää enempää luettavaa. Ja toivoa myös tietenkin, että tämä asia korjaantuu ja häneltä ilmestyy uutta lukemista.
Linkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti