J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa

Englanninkielinen alkuteos: The Catcher in the Rye
(1951)

J. D. Salingerin romaani on Yhdysvaltain nykykirjallisuuden eläviä klassikkoja, kuuluisi Odysseus-tarina 16-vuotiaasta Holden Caulfieldistä, joka on saanut potkut koulustaan, koska on osoittautunut välinpitämättömäksi, eikä ole menestynyt. Holden karkaa koulusta kotikaupunkiinsa New Yorkiin ja elää siellä pari levotonta vuorokautta "omaa elämäänsä" haluamatta ja uskaltamatta kohdata vanhempiaan. Kirja on "mieletön juttu" harhailusta suurkaupungissa, jazz-klubeissa, yökerhoissa, museoissa, hotelleissa, kaduilla; täynnä hauskoja, jännittäviä, järkyttäviä, yllättäviä ja ei-niinkään-miellyttäviä kokemuksia.

Nyt tuli tämän klassikon vuoro, joka on 100 kirjaa -listallani sekä yksi kirjoista, jonka ajattelin lukea osana Kaksoisolentoja-haastetta yhdessä Aksolotli Yliajon kanssa. Tiesin kirjasta etukäteen suunnilleen sen, että John Lennonin murhaaja Mark Chapman kantoi kirjaa mukanaan ja oli jollain tapaa niin samaistunut kirjan päähenkilöön Holden Caulfieldiin, että koki olevansa hän. Tämä loi tietynlaista ennakkokäsitystä kirjasta, joka osoittautukin sitten aika erilaiseksi mitä olin kuvitellut.

Luin kirjan Pentti Saarikosken suomennoksena, joka puhekielisellä tyylillä oli varmasti aika suuri osa viehätyksessä jota kirjaa kohti tunsin. Tyyli vei lukiessa niin mukanaan, että hetken jopa pohdin pitäisikö minun koittaa kirjoittaa blogitekstini samalla tyylillä, mutta koska pelkäsin etten onnistuisi tavoitteessani niin hylkäsin ajatuksen. Tässä kuitenkin pieni tyylinäyte siitä miten Holden kuvailee ympäristöään ja omia tekemisiään:

Mun ympärillä oli koululaisia. Ihan tosissaan. Toisessa kurjassa pöydässä mun vasemmalla puolella, mun päällä käytännöllisesti katsoen, oli yks koomillisen näköinen jätkä ja yks koomillisen näkönen mimmi. Ne oli siinä mun ikäisiä tai vähän vanhempia. Se oli vitsikästä. Näky että ne varo ettei ne jois niitä pikku tilkkojaan liian nopeesti. Mä kuuntelin vähän aikaa niiden juttuja, kun mulla ei ollut muutakaan tekemistä.

Tietystä teinimäisyydestä huolimatta, Holden on ihan hauska ja persoonallinen poika, ja hänen vaelteluaan ympäärinsä on hauska seurata. Minulla oli kuitenkin tavattomia vaikeuksia pitää mielessä kirjan tapahtumia. Joka kerta kirjaan uudelleen tarttuessani minun oli pakko palata muutama sivu taaksepäin ja kerrata vähän, että missä sitä taas oltiin. Samaa vaivaa kuvasi Kannesta kanteen -blogin Kaisa, joka myös kirjoitti Siepparista muutama päivä sitten.

Tuosta blogikirjoituksesta bongasin myös linkin Sallan lukupäiväkirjaan, jossa on vertailtu Saarikosken suomennosta uudempaan, 2004 ilmestyneeseen Arto Schroderuksen suomennokseen. Onpa mukana myös vertailu alkuteokseen. Englanninkieliseen versioon ei taida minun rahkeet riittää, mutta tuo Schroderuksen suomennos jäi kiinnostamaan jonkun verran, joten voipa olla, että Sieppari ruispellossa esiintyy tässä blogissa vielä joskus uudelleen.

Linkit