(2002)
Pilvi lähestyi minua takaapäin. Se tuli kohti mutkitellen, kuin katkaistakseen pakoreittini. Katsoin sitä yhtä aikaa lumoutuneena ja kauhuissani. Sen tarkoitus oli liiankin selvä. Se vaani minua. Sykkivä ääni voimistui parven lähestyessä.
Entinen huipputiedemies, nykyinen koti-isä Jack Forman kutsutaan yllättäen Nevadan autiomaassa sijaitsevaan laboratorioon. Hänen vaimonsa kuuluu tutkimusryhmään, jonka projekti on mennyt siellä hengenvaarallisesti vikaan. Molekyylikokoisten robottien parvet ovat riistäytyneet kehittäjiensä käsistä. Ne elävät vapaina erämaassa ja kehittyvät - ja lopulta myös lisääntyvät. Niiden tuhoamiseksi ei näytä olevan keinoja. Nanoteknologian piti kääntää evoluution kulkua, mutta ihmiskunnan pelastuksesta tulikin peto, jonka saaliita ovat ihmiset itse.
Olen pari Crichtonin kirjaa lukenut aiemmin (Aikamatka, Pelon ilmasto) ja hänen kirjoihinsa perustuvat elokuvat (mm. Jurassic Park) ovat toki myös tuttuja eikä Crichton pettänyt taaskaan. Asiaa tietenkin helpotti myös se, että lähitulevaisuuteen sijoittuva, spekulatiivisen fiktion ja scifin rajamaastossa liikkuva lajityyppi on suosikkini niin kirjoissa kuin elokuvissa. Mutta kyllä siinäkin genressä saa huonoa aikaan, valitettavasti. Saalistaja kuuluu kuitenkin niihin kirjoihin joissa sujuva kerronta yhdistää sopivasti faktaa ja fiktiota niin, että tieteellinen pohja on luontevasti selitetty meille lukijoille ilman turhan opettavaista tai saarnaavaa sävyä mihin monessa kirjassa syyllistytään. Jännitystä on sopivasti ja henkilöhahmot sekä juonenkulku hyvällä tavalla ennalta-arvattavia. Viihdyttävä lukupaketti siis kaiken kaikkiaan. Jos jotain negatiivista pitää sanoa niin tässä suomenkielisessä versiossa oli luvattoman monta painovirhettä ja itse kirjassa taasen muutamia hieman red herring -tyyppisiä kohtia jotka jätetään häiritsevästi roikkumaan ilmaan - tai itse en ainakaan keksinyt joidenkin asioiden kuvaukselle mitään järkevää selitystä vielä jonkun aikaa kirjan luettuani pohdittuanikaan.
Kirja on vuodelta 2002 ja taisi olla juuri noihin aikoihin kun itsekin olen nanoroboteista ja niiden aiheuttamista uhkakuvista ensimmäistä kertaa kuullut. Ainakin tuolloin olen ensimmäistä kertaa törmännyt "harmaan mössön" (Grey goo) käsitteeseen mikä edelleen tuntuu hyytävimmältä mahdolliselta maailmanlopun skenaariolta. Nanorobotit söisivät maailman pois vähän niin kuin Stephen Kingin langolieerit ikään mutta siinä missä langolieerit ovat täyttä fiktiota niin nanorobotit ovat mahdollisia. Saalistajassa ei onneksi mennä ihan noin pitkälle mutta kyllä melko epämiellyttäviä olotuksia tässäkin esiintyvät nanorobottiparvet aiheuttavat. Nanorobotteihin on onnistuneesti saatu yhdistettyä populaatiobiologisia elementtejä mikä tekee niistä vielä elävämmän uhkan kun tosielämän vertailukohtia löytyy tässä ja nyt.
Metatasolla tämä kirja saa myös miettimään taas kerran, että mikä ihme näissä ihmiskunnan tuhoa petaavissa tarinoissa oikein meihin vetoaa? Sen kummemmin asiaa pohtimatta tällä hetkellä vastaukseni on se, että me haluamme olla muistettavia, kuvitella elävämme ajassa jossa tapahtuu jotain niin mullistavaa ja merkittävää kuin kaiken tuho.
Google: Michael Crichton Saalistaja, Michael Crichton Prey
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti