torstai 14. helmikuuta 2013

21 tapaa pilata avioliitto

Ohjaus: Johanna Vuoksenmaa
Pääosissa: Armi Toivanen, Aku Hirviniemi, Riku Nieminen, Essi Hellén
(2013)

Romanttinen rakkaus on ihanaa, mutta onko se hyvä perusta avioliitolle? Kolmikymppisellä väitöskirjaa kokoavalla Sanna Mannerilla (Armi Toivanen) on varsin jyrkkä käsitys siitä miten rakkaus ei tee muuta kuin johtaa avioeroon. Omassa elämässään hän onkin eriyttänyt fyysisten tarpeiden tyydyttämisen ja kumppanuuden kokemukset eikä parisuhteelle ole hänen ajattelumaailmassaan tilaa. Mutta mitä tapahtuu kun ystävättären (Essi Hellén) syntymäpäivillä Sanna törmää juuri eronneeseen Aleksiin (Riku Nieminen) joka on aiemmin osallistunut Sannan väitöstutkimukseen täydellisen avioliiton miesosapuolena? Mukana menossa myös assistentti (Aku Hirviniemi) ja Sannan vanhemmat (Hannele Lauri ja Vesa Vierikko) omine parisuhdeongelmineen.

Siitä onkin jo aikaa kun olen suomalaisen elokuvan käynyt katsomassa elokuvateatterissa ja suomalaista komediaa en ole muistini mukaan ikinä teatterissa nähnyt, mutta mikäpä sopivampi elokuva ystävänpäivää piristämään kuin romanttinen komedia. En ole erityisesti lajityyppiin ihastunut, mutta kiinnostus heräsi kun näin elokuvan mainoksia eikä kiinnostusta vähentänyt Putouksen äärimmäisen sympaattisen näyttelijäkaarti, olenhan aivan hiljattain löytänyt myös Putouksen huumorin aiemman ylenkatsomisen sijasta.

21 tapaa pilata avioliitto meni kategoriaan "ihan kiva". Henkilöhahmojen vinksahtaneisuus vedettiin ehkä hieman yli samaten kuin tapahtumien nopeakäänteisyys. Okei, tämä oli komediaa, mutta vähemmän olisi ollut enemmän, ainakin tämän katsojan mielestä. Oli myöskin todella työn ja tuskan takana ajatella näyttelijöitä muina kuin Putouksen näyttelijöinä ja Armi Toivasen esiintymisessä väkisinkin huomasi Sanna-Raipe Helmimäiset piirteet. En tätä kuitenkaan näyttelijöiden syyksi pistäisi vaan Suomen pienten piirien ja Putouksen joka tuutista työntyvän jättisuosion.

Itse aihe elokuvassa oli kyllä vallan mielenkiintoinen ja mietinkin, että tästä aiheesta olisi mukava nähdä muutakin kuin komediaa. Vaikka sellainen dokumentti mitä Sanna Manner elokuvassa valmisteli. Ehkä selittyy sillä, että suhtaudun itsekin erittäin skeptisesti suuresta romanttisesta rakkaudesta solmittuihin avioliittoihin ja niiden kestävyyteen.

Google: 21 tapaa pilata avioliitto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti