(1990)
Richmondin kaupunki on kauhun vallassa. Kolme muorta naista on surmattu omassa makuuhuoneessaan. Poliisiylilääkäri Kay Scarpetta tietää, että ellei sarjamurhaajaa pian löydetä, uhreja tulee lisää.
Kolmas kerta toden sanoo. Käsittämättömän huonon Viiltäjä Jack -paljastuskirjan sekä kömpelöä henkilökuvausta sisältävän Scarpettan, halusin antaa Patricia Cornwellille vielä yhden mahdollisuuden ja se tuli nyt eteen kun nappasin alepöydästä luettavaksi ensimmäisen Scarpetta-romaanin Post mortem.
Olihan tämä toki parempi mitä nuo aiemmat lukemani kirjat ja ymmärrän hyvin mikä kirjassa ja erityisesti Kay Scarpettan persoonassa on vedonnut keski-ikäisiin naislukijoihin, jotka lienevät Cornwellin kohderyhmää. Scarpetta edustaa itsenäistä, omia polkuja kulkenutta, mutta erinomaisen menestyksen saavuttanutta hieman omalaatuista naistyyppiä, joka varmasti vetoaa moneen. Varsinkin kun Scarpetta ei kuitenkaan ole ollenkaan täydellinen ja tiedostaa hyvin itsekin oman epätäydellisyytensä. Minulle tuli jopa mieleen hieman naispuolinen Fitz (Cracker-sarjasta), vaikka aivan yhtä paheellisiin tapoihin ei syyllistykään ja on mitä ilmeisimmin ulkonäöltään varsin moittteeton, ja enemmänkin.
Dekkarina tämä ei nyt ollut kovinkaan minun makuuni, koska tuntui, että tapauksen selvittely oli vähän jopa sivuseikka siinä missä enemmän keskitettyyn Scarpettan omaan elämään sekä hänen kanssatyöntekijöihinsä. Olin jo jonkin verran ehtinyt unohtaa henkilöhahmogalleriaa Scarpetta-kirjasta ja hieman lukukokemusta häiritsi muistin pinnistely kun yritin miettiä, että "olikos tämä nyt se henkilö, joka sitä ja tätä sitten myöhemmin". Henkilökuvauksen uskottavuus oli kuitenkin aivan toisella tasolla (parempaan suuntaan) mitä noissa aiemmissa kirjoissa.
Vaikka en nyt tästäkään niin innostunut, niin jotain perverssiä vetoa tunnen edelleen Cornwellin teoksiin. Onhan nämä sellaisia mitä voi aivot nurkkaan -tyylisesti lukea kun haluaa jotain taattua ja tuttua. Erityisesti pidin kirjassa siitä miten Scarpetta toimi ajoittain hieman arveluttavastikin, ja myönsi itse sen. Esim. viiniä 10-vuotiaalle tytölle? Voi toki olla, että tuossa näkyy myös kirjan ikä, 20 vuotta sitten ehkä tupakointikin oli enemmän hyväksyttävää, siihen malliin päähenkilöt tupruttelevat toimistoympäristössäkin.
Linkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti