Suomi saa tietää Ruotsin hakevan pikaisesti Natoon ja päättää seurata mukana. Venäjä reagoi ärhäkkäästi pakotteiden jo kiristämässä ilmapiirissä. Samaan aikaan paljastuu USA:n ja Suomen sotilastiedustelun salainen operaatio Venäjällä. Se räjäyttää tilanteen katastrofiksi, jollaista kukaan suomalainen ei vielä muutama kuukausi sitten olisi voinut uskoa. Ensin Ukraina. Nyt Suomi.
Luin ensimmäisen Remekseni n. 10 vuotta sitten työkaverini suosituksesta. Taisipa hän lainatakin minulle pari Remestä, jotta pääsisin alkuun. Ahmin kirjat niin kuin Remekset on pakko ahmia, mutta silti olin vähän hämmentynyt siitä mitä sanoisin kirjoja palauttaessani. Eihän tälläistä roskakirjallisuutta nyt herrajesta kuulu kenenkään valistuneen ihmisen kehua, vaikka sitä lukisikin. Miten tuo järkevänä pitämäni työkaverini ei sitä tiennyt?
Tuollaisen ajatusmaailman olin siis kohtuu kultturellissa kasvuympäristössäni onnistunut omaksumaan ja kesti jonkin aikaa ennen kuin kehtasin julkisemmin myöntää Remeksiä lukevani ja silloinkin vähän "guilty pleasure" -tyyliin. Vuosien mittaan olen alkanut vähän Remekseen tuossakin tarkoituksessa kyllästyä ja pitkään emmin lainatako vai eikö lainata kirjaa, mutta ajankohtainen aihe kuitenkin kiinnosti niin paljon, että poimin kirjan matkaan.
Horna on takuuvarmaa Remestä. Taisin lukea tämänkin kirjan yhdellä istumalla. Jännittäviä tapahtumia ja juonenkäänteitä riittää ja onhan se herkullista päästä seuramaan Suomen hypersalaisten agenttien toimintaa. Tällä kertaa kuitenkin ehkä vähän turhan monta kertaa yksittäiset tapahtumat menivät sen verran överiksi, että en ihan pystynyt pitämään aivoja nurkassa ja epäuskottavuus vaivasi. Ja olihan ehkä koko taustalla olevassa rakennelmassakin muutama pieni madonreikä.
Kirjan perusasetelma on sen sijaan hyvinkin uskottava. Olen hieman ihmetellen seurannut sitä miten harva kansanedustajaehdokas esimerkiksi uskalsi pitää vaalien aikaan Venäjää uhkana. Mieleen tuli, että kyseessä on asia, josta ei syystä tai toisesta voi sanoa täysin suoraa mielipidettään, jotta ei pilaa omia etenemismahdollisuuksiaan, vaan vaikka uhkaksi Venäjän kokisikin niin sen toteaminen pitää jättää kabinetteihin suljettujen ovien taakse.
Vaikka Remes nyt tuntuukin aikalailla kierrättävän samaa konseptia kirjasta toiseen, niin se kai hänen kirjoissaan nyt viehätys onkin. Sitä vaan itse mietin, että miten kirjailija itse jaksaa pitää motivaatiota yllä ja aina vain tehdä taustatyöt yms. yhtä huolella. No, se ei kai ole oma murheeni vaan voin vain keskittyä muutamaan tuntiin tuttuja latuja kulkevia, mutta silti ah niin jännittäviä, juonenkäänteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti