Alussa on räjähdys. Kotitekoinen autopommi silpoo kehon, ja Mourad, Suomeen muuttanut muslimimies, herää sairaalassa. Mutta onko se sittenkään sairaala? Hänen vuoteensa vierellä pyörii hyvin erikoisia naisia, vieläpä nunnankaavussa. Ja hänenhän pitäisi olla kuollut! Kuolemanjälkeisen paratiisin pitäisi tarjota hurskaalle muslimille 72 neitsyttä, mutta paikka, johon Mourad on joutunut, ei täytä hänen odotuksiaan. Neitsyet ovat toinen toistaan oudompia: kun hän kehuu yhden kauniita silmiä, samat tummat silmät tuodaan hänelle lautasella. Myös kuolemaa edeltävä elämä Suomessa oli pettymys. Vaikka Mourad opetteli suomen kielen täydellisesti, ihonväri erotti hänet muista. Ja lopulta Mourad piteli autopommin piuhoja käsissään.
Kävin haahuilemassa kirjastossa ja mukaan tarttui uutuuksien pöydältä ihan kansikuvan perusteella tämä Jukka Laajarinteen kirja.
Kirjailija kertoo jälkipuheessa kirjan lähteneen hänen ystävänsä absurdista ideasta ja siltä tämä toden totta vaikuttikin. Vaikka en sen tarkemmin kirjan kuvausta lukenut niin arabiankieleen viittavista nimistä ja nunnista hahmottui aika pian käsitys siitä, että tässä on joku väännös islamin marttyyreitä odottavista neitsyistä. Meni kuitenkin aikansa ennen kuin kirjaan pääsi kunnolla sisään eikä aika mennyt vaan asetelman ihmettelyyn ja sen miettimiseen, että mihin suuntaan tässä ollaan menossa.
Kirjassa siis kuljetetaan kahta tarinaa rinnakkain. Oikean Maroudin tarinaa niin mennessä tosimaailmassa ja sitten Maroudin kokemuksia unenomaisen luostarin sokkeloissa ja ympäristössä. Ei tämä yhdistelmä oikein vakuuttanut. Vaikka kumpikin taso oli tavallaan ihan kiinnostava, niin niiden yhdistelmä vaan liian outo ja epäyhteensopiva. Maroudin elämän kuvauksessa häiritsi ihan sekin, että jostain syystä siinäkin piti hyppiä edes-takaisin eri aikatasoissa eikä edetä selkeämmin. Välillä tapahtumien kuvauksessa havahduin miettimään, että missä kohtaa nyt mennään ja mitä tarinan tässä vaiheessa on henkilöille tapahtunut tai ollut tapahtumatta.
Luostariosuuden kiinnostavin anti oli minulle kirjan jo loputtua kun kirjailija kartoitti kertomuksen todellisuuspohjaa - tai no, niitä legendoja, jota taustalta löytyy. Muutoin koko luostari vaan ihmetytti ja mielessä pyöri kysymys "miksi?"
Kriittisistä sanoista huolimatta, tämä oli minusta ihan kelpoinen kirja, jonka lukeminen ei jäänyt harmittamaan. Kovin moni suomalainen suomalaisperäinen kirjailija tuntuu nykyisin maahanmuuttaja-aiheista syttyvän (mm. Jari Tervon Layla ja Anja Kaurasen Parvekejumalat tulee mieleen). Aika samanlaista ja stereotyyppisen odottettavaa kuvaa nämä ovat maahamuuttajien ajatuksista piirtäneet ja olisi mielenkiintoista tietää, noinko suoraviivaisesti se tosiaan menee.
Linkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti