Kun Tiksu P ajautuu velkakierteeseen, hän päättää ottaa riskin ja suostuu muodonmuutokseen tosi-tv:ssä. Leikeltynä ja monta numeroa pienempänä Tiksu maksaa velkansa, saa paremman turvallisuusstatuksen ja voi jälleen miettiä tulevaisuuttaan. Päädyttyään yllättäen vanhan kuumailmapallon omistajaksi hän liittyy säätutkijoiden matkaan selvittämään, kuinka ilmastomuutosta manipuloidaan. Tutkimukset kuitenkin lopetetaan, joten Tiksu eroaa värikkäästä seurueesta ja jatkaa palloineen matkaansa työttömäksi jääneen orjan, Janin, kanssa. He ajautuvat siruttomien jäljittäjiksi Etelä-Eurooppaan, paahtavan auringon, kuumuuden ja kulkutautien kiusaamiksi. Matkan varrella he kohtaavat siruttomia, toisia jäljittäjiä ja muita ihmisiä, joilla on omat erikoiset tapansa pysytellä hengissä.
Pidin valtavasti Maarit Verrosen romaanista Karsintavaihe, jonka dystooppinen maailma oli niin pelottavan kiehtova, että siitä olisi halunnut lukea enemmänkin kuin yhden kirjan verran. Ilmeisesti myös kirjailijalle itselleen on jäänyt sama olo, sillä tässä Kirkkaan selkeää -kirjassa Verronen palaa samaa maailmaan eri henkilöhahmojen kera. Vaikka hänen kuvailemansa tulevaisuus edelleen kiehtoo ja minulla on edelleen tunne, että lisääkin voisin lukea, niin silti en tästä kirjasta läheskään yhtä paljon pitänyt kuin Karsintavaiheesta.
Päähenkilö Tiksu on jollain tapaa aika samanoloinen kuin Karsintavaiheen päähenkilö Lumi. Jotenkin hieman ulkopuolinen tarkkailja ja miellyttävän sukupuolettoman oloinen. Tyynen rauhallisesti hän koittaa luovia maailmassa joka muuttuu hänen ympärillään aina vaan hullumman tuntuiseksi. Kuitenkin ympäröivä todellisuus pysyy uskottavuuden rajoissa. Pystyn hyvin näkemään sen kuinka maailma voisi vähä vähältä muuttua muistuttamaan kirjan maailmaa kun ihmiset tottuvat siihen mikä vielä jokin aika sitten on tuntunut kauhistuttavalta.
Se mikä tämän kirjan ansioita itselleni verotti oli sen koostuminen pitkälti aika päämäärättömän tuntuisesta vaeltelusta. Aluksi kirja pysyi paremmin kasassa, mutta mitä lähemmäksi loppua tultiin, sitä enemmän kuvaus tuntui jotenkin ulkokohtaiselta haahuilevien tapahtumien luettelemiselta. Sinne tänne kirjassa oli ripoteltu "piilokoordinaattorin" toimintaraporteista pätkiä, missä vihjailtiin siitä miten taustalla vedeltiin lankoja, mutta minun hoksottimeni eivät ainakaan riittäneet sen tajuamiseen mistä oikein oli kyse. Tavattoman häiritsevää, ainakin mikäli Verronen ei jatka tämän maailman avaamista vielä jossain tulevassa kirjassa. Tuota kyllä toivoisin, koska edelleen jäi sellainen olo, että vieläkin lisää voisi tästä lukea.
Linkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti