Kätilö on tosipohjainen kertomus suomalaisnaisen ja SS-upseerin kohtaamisesta keskellä kaoottista, loppuaan kohti kulkevaa sotaa. Se on väkevä todistus siitä mihin ihminen on valmis rakkauden tähden. Katja Ketun vahvaääninen ja väkevän kaunis teos maalaa esiin vaietun historian, vankileirien ja saksalaissotilaiden sotamorsiamien Suomen. Se on yksi viime vuosien kehutuimmista ja luetuimmista kotimaisista romaaneista.
Katja Kettu oli minulle tätä ennen tuttu vain uutisoinnista joka liittyi häneen kohdistuneeseen kaappausyritykseen ja epäilyihin sen todenperäisyydestä. Jostain olin saanut päähäni, että Kätilö olisi kirjana samantyylinen kuin myös sota-ajan tienoille sijoittuva Paula Havasten Kaksi rakkautta mistä en niin välittänyt ja niinpä ensimmäiset luvut luettuani olin niin positiivisesti yllättynyt, että mainitsin jopa ystävälleni tästä kirjasta sitä kehuen.
Sitten tapahtui jotain. Kyllästyin kertomuksen rujouteen, alkukantaiseen lihallisuuteen ja raakuuteen. Päähenkilö, nimettömäksi jäänyt (?) kätilö, joka oli ensi alkuun viehättänyt minua ulkopuolisuudellaan ja epänaisellisuudellaan, alkoi lähinnä vain tympiä. Vaikka joku minuakin kiehtoo hurjassa, hullussa rakkaudessa, jonka takia tekee mitä vain, niin taidan olla kuitenkin liian rationaalinen ja minua alkoi ärsyttämään kuinka päähenkilö antautui täysin rakkauden riepoteltavaksi "koska ei muuta voi".
Se täytyy myöntää, että Ketun kieli on todella taidokasta ja sitä oli ilo lukea. Pohjoisen murteet eivät ole niin tuttuja, että osaisin kielen aitouteen ottaa kantaa, mutta minut henkilöiden käyttämä murre vakuutti ja sai imeytymään tapahtuma-aikaan ja paikkaan. Myös pohjoisen luonnon voimallinen kuvaus loi aidontuntuisen tunnelman kirjan miljööstä. Jos joku minua kirjallisessa tyylissä sitten häiritsi, niin se kuinka samasta henkilöstä käytettiin useampaa nimeä täysin ristiin, joten vaati hieman työtä pysytellä perässä kuinka monta henkilöä nyt tässä onkaan.
Linkit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti