Pääosissa: Sandra Bullock, George Clooney
(2013)
Astronauttiryhmä on suorittamassa korjaustehtävää Maan kiertoradalla jossain ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa kun jokin menee vikaan ja rutiinitehtävä muuttuu selviämistaisteluksi avaruuden tyhjyydessä. Ensimmäisellä avaruuslennollaan oleva lääkintäupseeri Ryan Stone (Bullock) ja konkariastronautti Matt Kowalsky (Clooney) saavat käyttää kaikki taitonsa etsiäkseen ulospääsyn tilanteesta, jossa Maapallo siintää koko ajan silmien edessä, mutta sinne on hyvin pitkä matka.
Tämä kriitikoiden ylistämä realistinen avaruuselokuva ei oikein minuun osunut ja uponnut. Toisin kuin jokin aika sitten näkemässäni Kapteeni Phillipsissä, tässä nimenomaan ei oikein saatu jännitystä puhallettua tarinaan, jonka jokainen käänne oli varsin ennalta-arvattava. Useat arvostelijat ovat esittäneet tästä vahvasti eriävänä mielipiteen, joten vika oli varmaan vain minussa.
Komean näköinen elokuva oli, isolta valkokankaalta katsottuna. Avaruudessa on itselleni jotain niin kiehtovaa, että olen ajatellut, että sinne voisi ottaa vaikka pelkän menolipun. Se millainen tuo kokemus saattaisi olla konkretisoitui tässä elokuvassa tavalla, joka sai arvioimaan tuota ajatusleikkiä uudelleen. Yksin avaruudessa eksyneenä olo on ehkä absoluuttisesti yksinäisin tilanne mihin ehkä voi ihmisenä kuvitella joutuvansa ja hyvin pystyivät näyttelijät (erityisesti Bullock) esittämään tuntemuksia, joita tällöin voisi läpikäydä.
Pidinkin tässä elokuvassa ehkä eniten niistä ei-avaruudellisista piirteistä. Pohdinnasta siitä luovuttaako vai eikö, mikä saa jatkamaan eteenpäin ja miten kaikki jatkuu sen jälkeen kun on kuvitellut jo kaiken loppuvan.
Pitää vielä palata noihin kriitikoiden ylitsevuotaviin kehuihin. Jossain esitettiin, että tämä on hienoin avaruusaiheinen elokuva sitten 2001 Avaruusseikkailun ja jossain toisaalla, että 3D oli tässä parempaa kuin Avatarissa. Tuntuu melkein pyhäinhäväistykseltä verrata mitään ensinmainittuun ja 3D-kokemuksen tasosta kertonee se, että mietin elokuvan aikana, että olisin mielummin katsonut sen 2D:nä. Mutta tosiaan, vika on varmaan minussa. Eikä tämä nyt missään tapauksessa huono elokuva ollut, mutta ei myöskään niin hyvä mitä arvostelujen perusteella voisi arvella.
Linkit:
Minä katsoin leffan 2D:nä, joten kolmiulotteisuuden upeudesta en tiedä mitään. En jäänyt kaipaamaan 3D:tä. Sen sijaan perinteisenä leffana välittyi mielestäni hyvin tiivis tunnelma ja avaruuden kauneus ja kauheus. Jännitystä riitti. Elikkäs minuun elokuva kolahti, pidin Cuarónin ohjausta erinomaisena ja saattoipa olla Bullockilta yksi hänen parhaimmista roolisuorituksista koskaan. Kritisoisin ehkä eniten pakollisia herkistelykohtauksia, jotka vaikuttivat liian laskelmoiduilta, mutta eivät kuitenkaan pilanneet leffanautintoa. Aika kertoo miten pitkälle Gravityn rahkeet riittävät.
VastaaPoistaJostain syystä en keksinyt, että tämä olisi ollut mahdollista katsoa myös 2D:nä. Pitää jatkossa koittaa olla tarkempi. Jos 3D-tekniikka olisi vielä hieman kehittyneempää niin kokemus olisi voinut olla hienompi Nykyisellä kökkötekniikalla 3D lähinnä häiritsi.
Poista