tiistai 21. heinäkuuta 2015

Majgull Axelsson: Kuparienkeli

Ruotsinkielinen alkuteos: Moderspassion
(2011)

Syysmyrsky puhaltaa hurjana ja vesi nousee kellareihin. Joukko tulvapakolaisia siirtyy suojaan saman katon alle, Minnan tienvarsikuppilan lämpöön. Pelastuspalvelun vähäpuheinen Tyrone, Anette joka hyysää juoppoa miestään, paikallislehden toimittaja Ritva ja Marguerite, joka on menettänyt yhteyden poikaansa; kunkin elämä saa uuden suunnan, kun myrsky-yön tapahtumat pakottavat heidät luopumaan sisintään suojanneista valheista. Suurimman muutoksen kokee Minna, jonka valhe on raskain luovuttavaksi.

Minun olisi varmaan aika luopua maagisen realismin kuvaamisesta ei-toivotuksi kirjallisuudeksi, koska saan aina uudestaan ja uudestaan tartuttua kirjoihin, joihin tuo määre yhdistetään. Mielestäni kuitenkin Axelssonin kirjoissa, kuten tässäkin, voi ne maagiset elementit hyvin sivuuttaa ja keskittyä muuhun kerrontaan inhimillisen elämän varjopuolista ja niistä selviytymisestä. Sitä paitsi minulla ja Axelssonilla on historia. Aikana, jolloin en kovasti kirjoja lukenut, Huhtikuun noita (2000) teki poikkeuksen ja se kosketti minua erityisellä tavalla, joka on saanut minut lukemaan nykyisin omasta hyllystäni löytyvän kirjan aika ajoin uudelleen. Axelssonin muista kirjoista olen lukenut Toista tietä (2004), joka ei vastaavanlainen elämys ollut.

Kuparienkelissä Axelsson palaa melko samanlaiseen kerrontaan kuin Huhtikuun noidasta. On galleria henkilöhahmoja, joita seurataan henkilön itsensä näkökulmasta, joitain enemmän ja joitain vähemmän. Kaikilta löytyy omat ongelmansa, joihin lukija pääsee tutustumaan. Axelsson on taitava kuvaamaan henkilöitä, mutta minua häiritse samankaltaisuus Huhtikuun noidan kanssa. Taas ollaan jossain ruotsalaisessa pikkukaupungissa ja keskitytään samantyyppisiin elämän kiemuroihin, joita on tullut henkilöhahmojen tielle.

Kuparienkeli, josta on kirja on saanut suomenkielisen nimensä, jäi aika hämäräksi tapaukseksi, mutta kuten sanottua nuo maagisemmat elementit ovat niitä joihin koen vaikeutta asennoitua. Päähenkilön Minnan koskettavaan tarinaan tämäkin tietenkin liittyi ja niin sujuvasti kuin tarinaa lukikin, niin hieman häiritsi se kuinka hänen tarinansa olennaisen elementtinsä paljastamista pitkitettiin aivan liiaksi. Lukija ehti jo arvata mistä tuuli puhaltaa niin paljon aikaisemmin kuin kirjoittaja viimeinkin pääsi siihen asti.

Melkein tekisi mieli sanoa, että kirjassa parasta oli kansi, mutta se taitaa olla vähän liian tyly arvio kirjasta, joka kuitenkin piti otteessaan ja jonka luki mielellään. Muutkin Axelssonin kirjat pysyvät siis lukulistalla.

1 kommentti:

  1. Olenkohan aivan väärässä, vai onko Axelsson kirjoittanut sellaisen kirjan kuin Huhtikuun noita? Jotenkin yhdistän nämä kaksi toisiinsa. Se on minulla joka tapauksessa kirjastosta lainassa, kun joku sitä suositteli. :)

    VastaaPoista